Why don't hate speech laws apply to islamic hate speech?
BBC: The root cause of islamic conflicts isn't islam but poverty.
Klevius: Well dah! Islam without slaves, looting or oil has always meant poverty for the masses! The original idea of islam is parasitism!
If all the atrocities that were/are inspired/sanctioned by islamic ideology (in the same way as we consider National socialism/Nazism and communism inspired/sanctioned German Holocaust, Pol Pot's killing fields, Stalin's and Mao's genocides, etc) islam is by far not only the worst crime ever against humanity throughout 1400 years but still today produces more suffering than any other ideology - including North Korea!
The term homophobic is often applied to anyone who is opposed to the gay life-style. When in fact, most who speak against it are not at all phobic (fearful) of homosexuals, but are speaking in respect to their faith and what God says about the homosexual lifestyle (Sharia, which ALWAYS violates basic Human Rights and which is supposed to cover 'all aspects of life').
The term islamophobic is often applied to anyone who is opposed to islam. When in fact, most who speak against islam are not at all phobic (fearful) of muslims, but are speaking in respect to their belief and what Human Rights say about the muslim lifestyle.
Critics have argued that the term ‘hate speech’ is a modern example of Newspeak [George Orwell’s], used to silence critics of social policies that have been poorly implemented in a rush to appear political correct.”4 We often see that the ones most vocal about the ills of hate speech are themselves the most guilty of intolerant hate speech.
There is no clear line between religious dissent and blasphemy.
The relation between right and restriction and between norm and
exception must not be reversed.
And finally, the most important one. Restrictions should never favor one ideology over the other. Whereas Human Rights see muslims as equal to non-muslims, muslims (via islamic Sharia) have a supramacist view on non-muslims.
If these Finnish muslims didn't tell about OIC's world Sharia and due criminalization of Human Rights for these Finnish "infidels" (from the True Finns party) visiting their mosque - then they committed
Taqiyya - Saying something that isn't true.
Kitman - Lying by omission. An example would be when Muslim apologists quote only a fragment of verse 5:32 (that if anyone kills "it shall be as if he had killed all mankind") while neglecting to mention that the rest of the verse (and the next) mandate murder in undefined cases of "corruption" and "mischief."
There are two forms of muslims lying to non-believers (infidels) that are permitted in islam, taqiyya and kitman. These circumstances are typically those that advance the cause of islam - for example by gaining the trust of non-believers (infidels) in order to draw out their vulnerability and defeat them (more about this furthest down on the post).
The True Finns party combines left-wing economic policies with conservative social values, socio-cultural authoritarianism, and ethnic nationalism. Finnish immigration policy should be based on the fact that the Finns should always be able to decide for themselves the conditions under which a foreigner can come to our country and reside in our country. This couöd be compared with UK which seems to have a similar policy - yet without any reaction towards the non-British represented by Sharia muslims who can do almost whatever. Several researchers have described the True Finns party as fiscally centre-left, socially conservative, a "centre-based populist party" or the "most left-wing of the non-socialist parties", whereas other scholars have described them as radically right-wing populist.
Here naive representatives for the True Finns are visiting a Helsinki mosque - but their second most popular parlamentarian Jussi Halla-aho (see below) was forbidden to enter because he understands what islam is really about.
This is Jussi Halla-aho, a Finnish linguist and parlamentarian for the True Finns. On 27 March 2009, the Helsinki District Court ordered Halla-aho to trial on charges of ethnic agitation as well as breach of the sanctity of religion. The charges arose after Halla-aho posted remarks related to the sentencing of Seppo Lehto on his blog Scripta. In the course of the remarks, Halla-aho said the prophet Muhammad was a paedophile, and islam is a religion of paedophilia, because Muhammad had intercourse with his 9-year-old wife and according to Sunnah Mohammed's life is exemplary in every way. He also asked if it could be stated that robbing passersby and living on taxpayers' expense are cultural and possibly genetic characteristics of Somalis. This was stated in sarcastic response to a Finnish columnist that wrote that drinking excessively and fighting when drunk were cultural and possibly genetic characteristics of Finns.
Jussi Halla-aho was sentenced to fines and the Supreme court sanctioned it!
and here (1917) the first flag of independent Finland
Finland's Supreme Court uses Human Rights for the purpose of bowing for islamic Sharia, which is AGAINST Human Rights!
Finland's Supreme Court decision KKO:2012:58
Jussi Halla-aho: ”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Klevius translation: Jussi Halla-aho was sentenced to fines because of his interpretation of islam in accordance with islamic texts: "Prophet Muhammad was a pedophile, and islam is a faith that sanctifies pedophilia, i.e. a pedophilia faith. Pedophilia is the will of Allah".
(if there's anyone not mastering Finnish - would that even be possible considering root-Finnish is perhaps the oldest existing major language in the world - then jump down to Klevius analysis)
20. Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena väitteet esittäessään on saattanut sinänsä osaltaan olla arvostella viranomaisten toimintaa eri uskontoihin liittyvissä sananvapauskysymyksissä. Niin kuin A:kin on todennut, uskonnosta ja sen opista on voitava käydä kriittistä keskustelua. Uskontoja ja niiden oppeja koskeva kärkevä, pisteliäs ja jopa loukkaavaksikin koettavissa oleva arvostelu on siten sananvapauteen kuuluvana oikeutena lähtökohtaisesti sallittua. Näin on asia varsinkin silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen keskustelun yhteydessä. Niin kuin edellä viitatusta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstäkin ilmenee, sananvapaus ei kuitenkaan ole edes tällöin rajoittamaton.
21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat väitteet, joiden mukaan profeetta Muhammad oli pedofiili, islam pedofilian pyhittävä pedofiiliuskonto ja pedofilia Allahin tahto, ovat sekä sisällöltään että erityisesti ilmaisutavaltaan voimakkaan herjaavia ja häpäiseviä. Tämä ilmaisujen luonne on ilmeinen sellaisellekin, joille niiden kohteet eivät ole pyhiä. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään uskonnon ja siihen liittyvien ilmiöiden asiallisesta arvostelusta kärjekkäitä, loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja käyttäen, vaan sen laatuisesta herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohta 29). Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä koraanissa kerrottuun.
22. Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin arvostelun esittäminen olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä. Kyseessä olevan kaltaiset, koko uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan rikosoikeudellisin seuraamuksin.
23. Kysymyksessä olevien lausumien sisältö ja esitystapa huomioon ottaen A on epäilyksittä käsittänyt niiden herjaavan ja häpäisevän luonteen. Myös A:n väittämä pyrkimys koetella sananvapauden rajoja ”heittämällä” syyttäjälle ”syötti” osaltaan osoittaa sen, että hän on mieltänyt esittämiensä väitteiden loukkaavan muslimien uskonnollisia tunteita tunnusmerkistön täyttävällä tavalla. Tietoiseen loukkaamistarkoitukseen viittaa sekin, että ilmaisut on esitetty kirjoituksessa kahdesti muusta tekstistä selvästi erottuvalla tekstityypillä. A on siten ne esittäessään toiminut rikoslain 17 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa loukkaamistarkoituksessa.
Klevius analysis: According to the Supreme court of Finland, islam is forbidden in comparisons aimed to test what is assaulting to non-muslim Finns and how political correctness may bias such a comparison. Well, Jussi Halla-aho certainly proved his case by this very statement by the Supreme court! What other subject than islam could possibly have fulfilled all the criterion?!
The Supreme court also refers to 'contemporary islam' which by any standard cannot mean anything else than OIC, all muslims world organization, initiated by the Saudis, based in Saudi Arabia, and led by a Saudi Wahhabist, Iyad Madani.Moreover, OIC has managed not only to officially abandon Human Rights in UN but also to use UN as a legal hub for the spreading of legal pressure on non-muslim (infidel) UN member states to "tolerate" islamic Sharia, i.e. to criminalize some of the most important basic Human Rights! Finland is well on its way...
Here's the full text of jhe judgement (ask for clarification if you need. Klevius masters both Finnish and the legal context):
Uskonrauhan rikkominen
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Sananvapaus
Diaarinumero: R2010/1101
Esittelypäivä: 24.1.2012
Antopäivä: 8.6.2012
Taltio: 1101
A oli internetissä olevalla sivustollaan julkaissut kirjoituksen, jossa oli esitetty islaminuskoa ja somaleja loukkaavia lausumia. Kysymys siitä, oliko A menettelyllään syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
RL 17 luku 10 §
RL 11 luku 10 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Syyttäjän rangaistusvaatimus Helsingin käräjäoikeudessa
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta ensinnäkin rikoslain 17 luvun 10 §:n nojalla uskonrauhan rikkomisesta (kohta 1). Syytteen mukaan A oli julkaissut lausunnon, joissa hän oli loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä. Lausunnon sisältö oli seuraava:
”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
A oli toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän oli julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan. A:n julkaisema väite, joka oli sanamuodoltaan selkeä ja jota esitettiin korostetulla kirjoitustyylillä kahdesti kysymyksessä olevassa kirjoituksessa, loukkasi Suomessa asuvien muslimien uskonnollisia vakaumuksia ja tuntoja sekä vaaransi yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.
Lisäksi syyttäjä vaati A:lle rangaistusta rikoslain 11 luvun 10 §:n nojalla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (kohta 2). Syytteen mukaan A oli yleisön keskuuteen levittänyt lausunnon ja tiedonannon, joissa paneteltiin ja solvattiin somaleista koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää. Lausunnon sisältö oli seuraava:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
A oli toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän oli julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla sivustollaan. A oli kyseisessä kirjoituksessa myös todennut, että ”kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla” ja ettei hän käsittele väitteen sisältöä faktana. A:n lausuma, jonka mukaan ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai geneettinen erityispiirre, sisälsi asiallisesti väitteen, että kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla ihmisillä oli ominaispiirre, joka ennalta määrätysti johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja verovaroil¬la loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti yleistävä väite oli siten sanottua ihmisryhmää solvaava ja panetteleva, koska siinä kerrotuin tavoin kuvattiin kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina. Lausunto loukkasi näiden ihmisten ihmisarvoa.
Syyttäjä vaati lisäksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla, että sisällöltään lainvastaiset verkkoviestit määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.
Vastaus
A kiisti syytteen sekä vaatimuksen verkkoviestien poistamisesta.
Syytteessä kerrotut lauseet oli irrotettu asiayhteydestään. A:lla ei ollut ollut tarkoitus herjata ja häpäistä sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä eikä panetella ja solvata somaleista koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää. A oli kirjoituksissaan arvostellut ajatusta, että lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi johtaa siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti loukkaavana. Tosiasioiden sanominen ei voinut olla loukkaavaa, vaikka joku siitä loukkaantuikin. Vaikka Muhammad oli pyhä hahmo, hän ei ollut immuuni kritiikille vaan häntäkin historiallisena henkilönä oli voitava arvostella.
Somaleita koskeva kirjoituksen osa oli parodia sanomalehti Kalevan pääkirjoituksesta siten, että siinä suomalaiset oli korvattu somaleilla. A:n esittämä väite oli ilmeisen naurettava ja törkeä, mutta sillä oli tarkoitus irvailla Julkisen sanan neuvoston ratkaisulle Kalevan pääkirjoitusta koskevassa kanteluasiassa. Eri kansanryhmiä tuli perustuslain ja lain mukaan käsitellä samalla tavalla.
A:n kirjoituksissa oli kysymys sananvapaudesta ja tasa-arvosta.
Käräjäoikeuden tuomio 8.9.2009
Taustasta
Asiassa oli riidatonta, että A oli 3.6.2008 julkaissut internetissä kotisivuillaan kirjoituksen, niin sanotun blogin, otsikolla ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Kirjoituksessa A oli ensin käsitellyt erästä muun ohessa uskonrauhan rikkomista ja kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevaa oikeudenkäyntiä, jossa valtionsyyttäjä Illman oli toiminut syyttäjänä. A, joka oli ollut eri mieltä käräjäoikeuden tuomion ja Illmanin kanssa siitä, oliko jutun vastaaja syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen, oli kirjoittanut tummennettuna syytteen 1 kohdassa kerrotun väitteen yläotsikolla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:”
Syytekohdassa 1 kerrotun väitteen esitettyään A oli perustellut sitä ja perustelujen jälkeen hän oli toistanut väitteen tummennettuna ja alleviivattuna. Seuraavaksi A oli esittänyt syytekohdassa 2 kerrotun väitteensä väliotsikon ”Seuraava täky kuuluu:” alla. A oli perustellut myös tätä väitettään ja todennut lopuksi väitteen tummennettuna toistaessaan ”niinpä esitän uudelleen arveluni; (jota en käsittele faktana):” Kirjoituksensa lopuksi A oli lausunut ”näissä merkeissä toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa”.
Sovellettavaksi tulevista oikeusohjeista
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset
Käräjäoikeus viittasi Suomen perustuslain 11 §:ään, jonka mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus, sekä 12 §:ään, jonka mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus taataan myös Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, Euroopan neuvoston piirissä hyväksytyssä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi, sen 10 artiklassa, sekä Yhdistyneiden kansakuntien piirissä hyväksytyssä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa, sen 19 artiklan 2 kappaleessa.
Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, vaan sitä rajoittavat muun ohessa rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös, joka koskee uskonrauhan rikkomista sekä rikoslain 11 luvun 10 §:ään sisältyvä säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Uskonrauhan rikkominen
Käräjäoikeus totesi, että uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohessa henkilö, joka julkisesti pilkkaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.
Rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa (HE 6/1997) todettiin, ettei uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei lain esitöiden mukaan toteuttanut myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyi asiallisia perusteita. Kysymyksessä olevan säännöksen soveltaminen edellytti hallituksen esityksen mukaan, että oli ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka oli omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teko voitiin katsoa tapahtuneen loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittivät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pitäneet herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antoivat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.
Käräjäoikeus viittasi perustuslakivaliokunnan lakivaliokunnalle antamaan lausuntoon (PeVL 23/1997), jossa todettiin, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen suojelukohteina olivat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla oli siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus, hallitusmuodon 9 §:ssä turvattu yksilön uskonnonvapaus. Näitä rajoitusperusteita perustuslakivaliokunta oli pitänyt tuolloin voimassa olleen hallitusmuodon 10 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaisina.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Käräjäoikeus totesi, että kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy henkilö, joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös oli alunperin otettu lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymän kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä. Yleissopimuksen 4 artiklan a) kohdan mukaan sopimukseen liittyvät valtiot sitoutuivat määräämään lain mukaan rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen, rotusyrjintään yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai kiihottamisen sellaiseen tekoon jotain rotua tai muuta ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa henkilöryhmää vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista
Käräjäoikeus totesi, että sananvapauden ja sen rajoitusten laajuutta tulkittaessa oli otettava huomioon paitsi kansallisten säännösten tarkoitus myös sananvapauden rajoittamisen tulkinta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Ihmisoikeustuomioistuin oli lukuisissa ratkaisuissaan arvioinut ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa tapauksissa, joissa valittajat oli tuomittu jäsenmaassa rangaistukseen lausumista, joiden oli katsottu ylittäneen sananvapauden rajat.
Poliittiset mielipiteet kuuluivat sananvapauden ytimeen ja niillä oli vahvin sananvapauden suoja. Ihmisoikeustuomioistuin oli toistuvasti lausunut perusteluissaan lähtökohdan olevan, ettei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta antanut juurikaan mahdollisuutta rajoittaa sananvapautta poliittisen puheen kohdalta tai yleisesti merkittävissä kysymyksissä. Poliittista puhetta ei ihmisoikeustuomioistuimen mukaan saanut rajoittaa ilman pakottavia syitä. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin oli poliittisia kannanottoja koskevissa ratkaisuissa ja siis sananvapauden ydinalueen kysymyksiä käsitellessään korostanut, että suvaitsevaisuus ja ihmisten välinen tasa-arvo kuuluvat demokratian kulmakiviin. Demokratiassa saattoi ihmisoikeustuomioistuimen perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä määrätä seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin toimenpiteisiin silloin, kun lausumilla yllytettiin suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan uskonnollinen suvaitsemattomuus mukaan lukien, taikka luotiin, edistettiin, puolustettiin tai yritettiin perustella sitä. Seuraamusten ja toimenpiteiden oli oltava oikeassa suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiin. Vihapuheet, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, eivät ansainneet 10 artiklan suojaa. Sille, oliko kysymys vihapuheesta, oli ratkaisukäytännössä annettu olennainen merkitys.
Käräjäoikeus totesi, että A oli kunnallispoliitikko. Hän ei ollut esittänyt syytteessä kerrottuja lausumiaan varsinaisessa poliittisessa keskustelussa. Oli kuitenkin käräjäoikeuden mukaan mahdollista, että hän pyrki kirjoittamalla säännöllistä blogia luomaan itsestään kuvaa, joka saattoi edistää myös hänen poliittisia tarkoitusperiään. Vaikka A:n kirjoituksissa liikuttiin ainakin varsin lähellä sananvapauden ydinaluetta, ei sananvapaus tuoltakaan osin ollut sovellettavaksi tulevien normien ja oikeuskäytännön valossa rajoittamaton.
Kohta 1: Uskonrauhan rikkominen
Käräjäoikeus piti riidattomana, että islam oli rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta ja että Muhammad oli islamissa säännöksen tarkoittamalla tavalla pyhä. Riidatonta oli niin ikään, että A:n syytekohdassa 1 tarkoitettu väite oli esitetty lain tarkoittamalla tavalla julkisesti.
A oli syytteessä kerrotut väitteet esitettyään pyrkinyt osoittamaan ne itse määrittelemällään tavalla loogisten päättelyketjujen avulla todeksi sekä samassa että myöhemmin blogipalstallaan julkaisemissaan kirjoituksissa. A:n perustelut lähtivät eräistä uskonnollisen teoksen yksityiskohdista ja teoksesta kysymyksessä olevassa uskonnossa esitetystä totuudellisuusarvioinnista.
A:n väitteet oli muotoiltu siten, että ne yleistivät väitteen sisällön koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko uskontokuntaa. A:n tarkoituksellisesti toistama pedofilia-termi omasi poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo A:n valitsema sanamuoto oli näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.
Käräjäoikeus katsoi yleisesti ottaen olevan selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voitu käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskusteltiin esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voitiin todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus oli suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi määriteltyjen instituutioiden riitauttaminen ja halventaminen johtivat tämän vuoksi helposti enemmän tai vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä riippuen siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai uskonnolliselle yhdyskunnalle oli. Nämä seikat filosofian tohtori A oli epäilemättä ymmärtänyt. A:n perustelut väitteilleen olivat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttivät loogisilta. Toisin olisi asia ollut arvioitava esimerkiksi siinä tapauksessa, että A olisi asiallisia ja tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa nuoret muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa seurauksena huonosti kohdelluiksi.
A:n kirjoituksen erityispiirre oli, että se oli osoitettu tämän kaltaisiin asioihin erikoistuneelle syyttäjälle. Tuollainen väitetty sananvapauden- tai syytekynnyksen rajojen selvittämistarkoitus ei oikeuttanut menettelyyn, joka rikkoi lakia. Käräjäoikeuden mukaan oli selvää, että luettuaan A:n väitteet ja niiden perustelut myös sellaiset henkilöt, joille Muhammad tai islam eivät olleet pyhiä, ymmärsivät, että kysymys oli herjaamisesta ja häpäisemisestä ja pitivät väitteitä loukkaavina. Näin siitä huolimatta, että lukija oli voinut todeta A:n osoittaneen kirjoituksensa syyttäjälle.
Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena ei ollut ollut käydä asiallista keskustelua islamin uskon epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja. A:n lausuma oli ollut omiaan ruokkimaan uskonnollista suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeuden johtopäätös oli, että A oli syytteen kohdassa 1 kerrotut väitteet esittäessään toiminut loukkaamistarkoituksessa ja syyllistynyt siten uskonrauhan rikkomiseen.
Kohta 2: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Käräjäoikeus piti kohdan 2 osalta riidattomana, että syytteessä kerrottu väite oli levitetty yleisön keskuuteen.
A:n väitteen sisältö oli tekstin kokonaisuudesta irrotettuna tyypillinen niin sanottu vihapuhe. Pelkästään kysymyksessä olevan lauseen lukemalla voisi päätellä, että A:n tarkoituksena olisi ollut yleistämällä halventaa ja solvata lukijoille somalialaista alkuperää olevia maahanmuuttajia. Asiaa ainoastaan tällä tavalla tarkasteltaessa olisi tultava siihen tulokseen, että A:n menettely täyttäisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön.
Kysymyksessä olevan lausuman perusteluista oli kuitenkin todettavissa, että A:n tosiasiallisena tarkoituksena oli tämän väitteensä osalta ollut arvostella viranomaisten menettelyä siltä osin kuin nämä eivät olleet puuttuneet sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen, jossa oli arveltu päissään tappamisen olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
Syytteessä tarkoitetulla väitteellä A oli selvästi pyrkinyt osoittamaan olevan mahdollista, että maahanmuuttajat saattoivat nauttia parempaa suojaa viranomaisten taholta kuin alkuperäisväestö. A oli väitteensä perusteluissa lisäksi nimenomaisesti ilmoittanut, ettei hänen tarkoituksenaan ollut yleistää väitettään koskemaan kaikkia somaleita, hän oli esittänyt väitteensä perusteeksi tilastotietoja ja korostanut, ettei käsitellyt väitettään faktana. Kirjoituksesta ilmeni, että A:n väite oli toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä sanomalehden pääkirjoitukseen että siitä kantelun johdosta lausuneen Julkisen sanan neuvoston päätökseen. Väitettä ei ollut esitetty totuutena, eikä kirjoitusta voitu siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös oli, ettei A:n tarkoituksena ollut ollut panetella tai solvata somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä oli valikoitunut hänen viranomaistoimintaan kohdistamansa kritiikin välineeksi lähinnä sattumaan verrattavista syistä.
A:n kirjoituksesta ilmeni, että syytteen kohdissa 1 ja 2 tarkoitetut väitteet oli esitetty erilaisessa tarkoituksessa. Kohdassa 2 esitetyn väitteen osalta A:lta oli puuttunut panettelu- ja solvaustarkoitus. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Rangaistusseuraamus
A oli julkaissut uskonrauhan rikkomisena hänen syykseen luetun kirjoituksen internetissä ja siten periaatteessa rajattoman lukijakunnan saataville. Kysymyksessä olevan kaltaisella blogikirjoittelulla oli kuitenkin todellisuudessa varsin rajallinen määrä lukijoita. Laajempaan tietoisuuteen syytteessä kerrotut väitteet olivat tulleet vasta, kun A:n joutuminen syytteeseen oli uutisoitu. Asian todellisuudessa saaman julkisuuden määrää A ei mitä ilmeisemminkään ollut kohdassa 1 käsitellyt väitteet kirjoittaessaan voinut arvata. A:n menettelystä ilmenevä hänen syyllisyytensä edellytti näissä olosuhteissa sakkorangaistuksen tuomitsemista.
Käräjäoikeus luki A:n syyksi kohdassa 1 tarkoitetun uskonrauhan rikkomisen ja tuomitsi hänet siitä 30 päiväsakkoon. Käräjäoikeus määräsi syytteessä tarkoitetusta kirjoituksesta poistettavaksi yleisön saatavilta yksilöimänsä yhdeksän kappaletta. Kohdan 2 syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jussi Sippola.
Helsingin hovioikeuden tuomio 29.10.2010
Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen.
A kertoi hovioikeudessa, että niin sanotun blogin pitäminen liittyi keskeisesti hänen poliittiseen toimintaansa ja että koko hänen poliittinen tunnettavuutensa edellisiä kuntavaaleja edeltävältä ajalta perustui blogiin. A käsitteli blogissaan muun muassa maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä samoin kuin kielikysymyksiä ja sananvapausasioita. Syytteessä tarkoitetussa blogikirjoituksessaan A oli ottanut kantaa erääseen Tampereen käräjäoikeuden tuomioon muun muassa uskonrauhan rikkomista koskevassa asiassa ja kritisoinut käräjäoikeuden tulkintaa, jonka mukaan pelkkä henkilön kokema loukkaantuminen voisi tehdä väitteestä juridisessa mielessä lainvastaisen. Tulkinta johtaisi siihen, että esimerkiksi eri ihmisryhmiin ja heidän uskontoihinsa kohdistettavan kritiikin luvallisuus riippuisi siitä, miten herkkiä ihmisryhmät tai heidän edustajansa olivat loukkaantumaan arvostelusta. Lisäksi A oli ottanut kantaa sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa esitettyyn väitteeseen suomalaisten kansallisista tai geneettisistä erityispiirteistä. A oli pitänyt väitettä loukkaavana, ja hän olisi pitänyt vastaavaa väitettä loukkaavana riippumatta siitä, mihin kansanryhmään se kohdistui. A oli tuonut väitteen loukkaavuuden esiin omassa kirjoituksessaan korvaamalla sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa mainitut suomalaiset somaleilla, koska somalit nauttivat hänen mukaansa erityissuojelua Suomessa. Kirjoitus oli ollut kritiikkiä viranomaistoimintaa kohtaan. Kirjoituksen tyylilaji oli ollut hänen omaa sarkastista tyyliään.
Uskonrauhan rikkominen
Uskonrauhan rikkomista koskevan syyksilukemisen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Tuomitseminen rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan edellytti tekijän tahallisuutta. Sanotun säännöksen esitöistä (LaVM 22/1994 vp s. 9 - 10) ilmeni, että säännöksessä mainitut teot oli arvioitu sellaisinaan niin haitallisiksi, että rikosoikeudellista rangaistusuhkaa oli pidetty perusteltuna riippumatta tekijän nimenomaisesta tarkoituksesta. Myöskään oikeuskäytännössä rangaistavuus ei ollut vakiintunut koskemaan vain panettelu- tai solvaustarkoituksessa tehtyjä tekoja. Asiassa oli siten kysymys siitä, oliko A:n täytynyt ymmärtää kohdassa 2 tarkoitetun väitteensä kansanryhmää panetteleva ja solvaava luonne, ja vaikka näin katsottaisiin olevan, mikä merkitys muun muassa perustuslain 12 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvatulle sananvapaudelle oli annettava arvioitaessa hänen rikosoikeudellista vastuutaan.
A ei ollut edes väittänyt, että kohdassa 2 tarkoitettu somaleja koskeva väite ei olisi ollut loukkaava. Päinvastoin hän oli lähtenyt siitä, että mainittu väite samoin kuin sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa esitetty etnisesti suomalaisia koskeva väite olivat loukkaavia. Jo tähän nähden oli selvää, että A:n oli täytynyt ymmärtää, että kohdassa 2 tarkoitettu väite sellaisenaan oli somaleja panetteleva ja solvaava. Näin ollen A:n teko täytti lähtökohtaisesti kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan rikoksen tunnusmerkistön.
Rikoslain 11 luvun 10 §:n tulkinnassa ja soveltamisessa oli kuitenkin otettava huomioon myös sananvapauden suoja, jolloin mainitun rangaistussäännöksen turvaamia perusoikeuksia oli punnittava vastakkain sananvapauden kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä (esim. Feret v. Belgia, tuomio 16.7.2009) ilmeni käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen seikkojen ohella, että poliittisessa keskustelussa oli voitava esittää käsityksiä yhteiskunnallisista ongelmista siitä huolimatta, että ne loukkaavat, järkyttävät tai huolestuttavat jotain väestönosaa. Samalla oli kuitenkin vältettävä rasistisen syrjinnän puoltamista.
Hovioikeuden mukaan yleisesti kiinnostavaan keskusteluun osallistuja sai turvautua tiettyyn liioitteluun tai jopa provokaatioon eli jossakin määrin maltittomiin lausumiin (esim. Carlan v. Romania, tuomio 20.4.2010, ja Haguenauer v. Ranska, tuomio 22.4.2010).
Hovioikeus totesi, että A:n blogissaan julkaisemat kirjoitukset olivat esitetyn näytön perusteella olleet olennainen osa hänen poliittista toimintaansa ja niillä oli ollut huomattava vaikutus hänen poliittiseen tunnettavuuteensa. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että kohdassa 2 tarkoitettu A:n blogissaan 3.6.2008 julkaisema somaleja koskeva väite liittyi jo sanavalinnoista ilmenevin tavoin välittömästi sanomalehti Kalevan 20.5.2008 julkaistuun pääkirjoitukseen ja siinä suomalaisista esitettyyn väitteeseen. A:n väitettä ei ollut perusteltua tarkastella irrallaan asiayhteydestään eli ottamatta huomioon sitä, että hän oli julkaissut väitteensä osana sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen sekä sitä seuranneisiin Julkisen sanan neuvoston ja syyttäjäviranomaisen ratkaisuihin kohdistunutta arvostelua. Oli selvää, että A olisi voinut valita kirjoitustyylinsä ja ilmaisunsa toisin ja asiallisemmin. A:n ilmeisenä pyrkimyksenä oli kuitenkin ollut osoittaa julkisuudessa suomalaisista esitetyn väitteen loukkaavuus rinnastamalla se suoraan toiseen kansanryhmään kohdistuvaan vastaavaan kärjekkääseen väitteeseen ja tällä tavoin kritisoida viranomaistoimintaa kyseisessä konkreettisessa tapauksessa. Ottaen huomioon edellä sekä käräjäoikeuden tuomiossa sananvapauden suojasta selostetut seikat hovioikeus katsoi, että kirjoituksen tässä osassa oli kokonaisuus huomioon ottaen pysytty sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa. Kohdassa 2 tarkoitetun väitteen julkaisemista ei siten ollut tässä tapauksessa pidettävä oikeudenvastaisena ja rangaistavana.
Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, että aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen kohdan 2 syytteen hylkäämisen osalta ei ollut.
Rangaistus
Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden A:lle tuomitsema sakkorangaistus oli oikeudenmukaisessa suhteessa hänen syykseen luetun rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä hänen muuhun rikoksesta ilmenevään syyllisyyteensä. Perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle ei ollut. Näin ollen aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen rangaistuksen osalta ei ollut.
Verkkoviestiä koskeva poistamisvaatimus
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua määräten yleisön saatavilta poistattavaksi ja hävitettäväksi syyttäjän kohdan 1 osalta vaatiman sisällöltään lainvastaisen verkkoviestin siten, että poistamismääräys rajoitettiin kahteen kappaleeseen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela (eri mieltä), Leena Järvilahti ja Tatu Leppänen.
Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Paimela totesi, että käräjäoikeuden tuomiossa selostetut A:n blogissaan yleisön saataville 3.6.2008 saattamat kirjoitukset sekä kohdan 1 että kohdan 2 osalta liittyivät molemmat olennaisena osana hänen poliittiseen toimintaansa ja niillä molemmilla oli ollut huomattava vaikutus hänen tunnettavuuteensa. Kirjoituksia ei kuitenkaan ollut, kuten käräjäoikeus oli todennutkin, esitetty poliittisessa keskustelussa eikä niiden suhdetta sananvapauteen näin ollen ollut arvioitava sinänsä lievemmin.
A oli kirjoituksessaan käräjäoikeuden tuomion 1 kohdassa kerrotuin tavoin kritisoinut muun muassa Tampereen käräjäoikeuden erästä tuomiota uskonrauhan rikkomista koskevassa asiassa, jossa oli kysymys islamista ja profeetta Muhammadista. A oli kritisoinut käräjäoikeuden tulkintaa rikoksen täyttymisestä. Arvostelunsa oikeuttamiseksi A oli halunnut asettaa asianomaiselle valtionsyyttäjälle syytteen 1 kohdassa tarkoitetun ”syötin” kysyäkseen, oliko näin ollen myös seuraava väite muslimien uskonnollisia tuntoja loukkaava ja siten laiton: ”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Kirjoituksessaan A myös itse vastasi väitteeseensä ja piti väitettä varmasti muslimien uskonnollisia tuntoja loukkaavana. Väite pedofiliasta perustui A:n mukaan siihen, että Muhammad ”viisikymppisenä äijänä” kihlasi 6- tai 7- vuotiaan Aishan ja miten heidän liittonsa ”täyttyi” Aishan ollessa 9-vuotias. A esitti ilmoituksensa mukaan ”loogiset ketjut”, joiden perusteella hän päätyi johtopäätökseen, että väitteen oikeellisuus voitiin kiistää vain kiistämällä koraanin totuudellisuus tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia. A:n mukaan väite koraanin perusteella oli näin ollen tosi.
A oli kiistänyt kirjoituksellaan pyrkineensä koettelemaan ja testaamaan sananvapauden rajoja. A oli kiistänyt väitetyn loukkaamistarkoituksen.
Paimela totesi, että perustuslain 12 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaama sananvapaus käsittää myös oikeuden esittää sellaista informaatiota, mielipiteitä ja ajatuksia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät muita ihmisiä. Demokraattista yhteiskuntaa ei olisi ilman monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta ja vapaamielisyyttä. Demokratialle oli olennaista sallia erilaisten mielipiteiden esittäminen ja herättäminen, kunhan ne eivät vahingoittaneet demokratiaa itseään. Näin ollen muun muassa uskonnot kuuluivat arvostelun piiriin, eikä sananvapautta pitänyt sinänsä rajoittaa uskonnon suojelemisen varjolla. Sellainen sananvapauden väärinkäyttö, jolla pyrittiin tekemään tyhjäksi muiden ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien toteutuminen, voitiin kuitenkin ihmisoikeussopimuksen 10(2) artiklan nojalla säätää rangaistavaksi.
A:n blogikirjoituksista, joita syyttäjä oli nimennyt todisteikseen, voitiin päätellä, että A, joka oli koulutukseltaan filosofian tohtori ja kielitieteilijä, oli taitava kirjoittaja. Kirjoitukset osoittivat niin sanottua kielenhallintaa; nyt kysymyksessä olevan edellä selostetun kirjoituksen kysymyksen asettelu ja alatyylisen tyylilajin valinta olivat selvästi harkittua. Riippumatta siitä, oliko A:n kirjoituksessaan kuvaama perusteluketju looginen vai ei, kirjoituksen sisältö oli käräjäoikeuden toteamin tavoin loukkaava. A oli julkaissut kirjoituksen loukkaamistarkoituksessa. Tässä tapauksessa A:n mainitunlaiseen kirjoitteluun ja siten sananvapauteen puuttuminen oli ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Sillä seikalla, että valtionsyyttäjän syyttämiskäytännössä jossain toisessa vastaavanlaisessa asiassa syytekynnyksen ylittymistä oli arvioitu mahdollisesti toisin, ei nyt kysymyksessä olevan asian arvioinnin kannalta ollut merkitystä.
Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla Paimela hylkäsi A:n valituksen kohdan 1 osalta ja jätti enemmistön tavoin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Muulta eli kohdan 2 osalta Paimela oli samaa mieltä kuin enemmistö.
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa. Syyttäjä vaati valituksessaan kohdan 2 osalta, että A:n syyksi luetaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Syyttäjä vaati lisäksi, että A:n kirjoitus poistetaan yleisön saatavilta siltä osin kuin siinä esitetään syytekohdassa 2 mainittu teksti.
A vaati valituksessaan, että uskonrauhan rikkomista koskeva syyte hylätään.
Syyttäjä vastasi A:n valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. A ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastata syyttäjän valitukseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
I Kysymyksenasettelu
1. A on internetissä olevalla sivustollaan www.A.com/scripta julkaissut 3.6.2008 kirjoituksen otsikolla ”Muutama täky Illmanin Mikalle”. Kirjoituksessa on esitetty jäljempänä selostetut kaksi lausumaa, joiden johdosta virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta rikoslain 17 luvun 10 §:n nojalla uskonrauhan rikkomisesta ja rikoslain 11 luvun 10 §:n nojalla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että syytteessä tarkoitetut sisällöltään lainvastaiset verkkoviestit määrätään sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla poistettaviksi yleisön saatavilta ja hävitettäviksi.
2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi uskonrauhan rikkomisen ja tuominnut hänet siitä 30 päiväsakon rangaistukseen. Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on käräjäoikeudessa hylätty. Käräjäoikeus on määrännyt kirjoituksen tuomiolauselmassa yksilöidyin tavoin poistettavaksi yleisön saatavilta.
3. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen muutoin, mutta on määrännyt yleisön saatavilta poistettavaksi ja hävitettäväksi vain ne kirjoituksen kappaleet, joihin syyksilukeminen on kohdistunut.
4. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A:n syyksi luettava myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja määrättävä myös tämän lausuman sisältävät verkkoviestin osat poistettavaksi ja hävitettäväksi. A:n valituksen perusteella kysymys on siitä, onko syyte uskonrauhan rikkomisesta hylättävä. Lisäksi kysymys on rangaistuksen määräämisestä.
II Uskonrauhan rikkominen
II.1. Uskonrauhan rikkomista koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinnan lähtökohdat
5. Rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdan mukaan uskonrauhan rikkomisesta tuomitaan se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.
6. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, että uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia perusteita. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle (HE 6/1997 vp s. 128).
7. Niin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/1997 vp s. 3) on todettu, rangaistussäännöksen suojelukohteina ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa. Säännöksen taustalla on siten sekä yleinen järjestys että toinen perusoikeus, yksilön uskonnonvapaus.
8. Uskonnonvapautta turvataan nykyisin perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on lisäksi otettava huomioon perustuslain 12 §:ssä ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapauden suoja. Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi. Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan todennut, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen taustalla olevia, kohdassa 6 mainittuja perusteita sananvapauden rajoittamiselle voitiin pitää tuolloisen hallitusmuodon 10 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaisina (PeVL 23/1997 vp s. 3).
9. Uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisällössä on siten pyritty ottamaan huomioon vastakkain olevat perusoikeudet. Ne on myös säännöstä sovellettaessa sovitettava yhteen ja pyrittävä toteuttamaan rinnakkain. Perusoikeuksien keskinäinen punninta on tapauskohtaista, ja siinä on otettava huomioon muun muassa se, millaisesta, missä asiayhteydessä ja tarkoituksessa tehdystä ja kuinka voimakkaasta uskonnollisia arvoja vastaan kohdistuneesta loukkauksesta sananvapauden käyttämisessä on kysymys sekä muut olosuhteet. Tältä pohjalta on arvioitava, kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on pidettävä.
II.2. A:n kirjoituksen sisältö
10. Kirjoituksessa on tuotu aluksi esille Tampereen käräjäoikeuden muutama päivä aikaisemmin antama tuomio, jolla eräs henkilö oli tuomittu vankeusrangaistukseen muun ohella uskonrauhan rikkomisesta sillä perusteella, että hän oli pilkannut profeetta Muhammadia. Kirjoituksen mukaan valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja käräjäoikeuden kanta oli, että profeetta Muhammadin loukkaaminen oli laitonta, koska Muhammad on muslimeille pyhä, minkä seikan kirjoituksessa mainittu professori oli vahvistanut. Kirjoituksessa on edelleen todettu, että ”toisaalta professori osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla”.
11. Tämän jälkeen kirjoituksessa on esitetty: ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin: Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.” Tässä kappaleessa mainittu virke on merkitty kirjoitukseen vahvennetulla tekstityypillä.
12. Kirjoituksessa on kysytty, ovatko nämä lauseet laittomia, ja todettu niiden varmasti loukkaavan muslimin uskonnollisia tuntoja. Tämän jälkeen kirjoituksessa on ilmoitettu asiaa lähestyttävän loogisten ketjujen avulla ja tuotu esille ”viisikymppisen” Muhammadin ja hänen kihlaamansa 6- tai 7-vuotiaan Aishan aviosuhde sekä sen ”täyttyminen” tytön ollessa 9-vuotias. Edelleen kirjoituksessa on todettu, että vahvennetulla esitetyt väitteet eivät pitäisi paikkaansa vain, jos väitetään, että ”a) Koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. Muhammad ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voitu kiistää loukkaamatta muslimeja. b) Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon mukainen.”
13. Tämän jälkeen kirjoituksessa on todettu, että kaikki argumentatiiviset väylät vahvennetulla tekstityypillä esitettyjen väitteiden kumoamiseksi oli teologisesti tukittu ja että Muhammadin pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voitiin kiistää vain kiistämällä Koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tai Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon mukaisia. Lopuksi kirjoituksessa on toistettu vahvennetulla tekstityypillä aiemmin esitetty väite, tällä kertaa myös alleviivattuna.
II.3. Hovioikeuden tuomio ja A:n keskeiset perusteet syytteen kiistämiselle
14. Hovioikeuden hyväksymä syyte uskonrauhan rikkomisesta on perustunut siihen, että A oli edellä kohdassa 11 mainitulla kirjoituksessa korostetulla tekstityypillä kahdesti esittämällään lausumalla loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä. Syytteessä on katsottu, että lausuman esittäminen loukkaa Suomessa asuvien muslimien uskonnollisia vakaumuksia ja vaarantaa yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.
15. A on esittänyt, että syytteenalaiset lausumat olivat olleet osa hänen sananvapaudesta käymäänsä keskustelua ja syyttäjäviranomaisiin kohdistuvaa arvostelua, jonka tarkoituksena on ollut osoittaa viranomaistoiminnan linjattomuus ja sananvapauden rajojen vaihteleminen eri uskonnoista keskusteltaessa. A:n mukaan väitteet eivät asiayhteydessään ole olleet loukkaavia, eikä hänellä ole ollut väitteet esittäessään lain edellyttämää loukkaamistarkoitusta. Hän on lisäksi todennut, että hänen esittämänsä väitteet ovat islamin omiin lähteisiin nojautuvina tosia.
II.4. Korkeimman oikeuden arviointi
16. Korkein oikeus toteaa, että A on kirjoituksensa julkaistessaan toiminut kunnallispoliitikkona. Vaikka A ei ole esittänyt kysymyksessä olevia kirjoituksia varsinaisessa poliittisessa keskustelussa vaan ylläpitämässään blogissa, blogi ja hänen siinä käsittelemänsä aiheet ovat liittyneet hänen poliittiseen toimintaansa ja siinä esiin nostettuihin kysymyksiin. Tämä seikka on otettava huomioon punnittaessa sananvapauden ulottuvuutta ja sen rajoittamisen välttämättömyyttä esillä olevassa tapauksessa.
17. Ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta ei juurikaan antanut mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein. Ihmisoikeustuomioistuin on toisaalta korostanut sitä, että poliittisenkaan keskustelun vapaus ei ollut rajoittamaton ja että demokraattinen ja pluralistinen yhteiskunta perustui suvaitsevuuteen ja ihmisten tasa-arvoon. Sen vuoksi oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella (esimerkiksi Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki 6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64). Kun kaiken suvaitsemattomuuden vastustaminen kuului olennaisena osana ihmisoikeuksien suojeluun, oli erittäin tärkeää, että poliitikot välttivät puheissaan lausumia, jotka saattoivat ruokkia suvaitsemattomuutta (Erbakan v. Turkki kohta 64).
18. Uskonnollisia kysymyksiä koskevan sananvapauden osalta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu muun muassa, että uskonnonharjoittajien tuli suvaita ja hyväksyä se, että toiset torjuivat heidän uskonnolliset käsityksensä tai jopa levittivät heidän uskolleen vihamielisiä oppeja. Uskonnollisten mielipiteiden yhteydessä sananvapauden käyttämiseen liittyviin vastuisiin kuitenkin sisältyi velvollisuus mahdollisimman pitkälle välttää aiheettoman hyökkääviä ja siten toisten oikeuksia loukkaavia ilmaisuja, jotka eivät mitenkään edistäneet ihmisoikeuksista käytävää julkista keskustelua. Näin ollen saattoi olla välttämätöntä kieltää tai säätää rangaistaviksi uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvat sopimattomat hyökkäykset edellyttäen kuitenkin, että toimenpiteet olivat suhteessa hyväksyttäviin päämääriin. Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys tuli perustella vakuuttavasti (Otto-Preminger-Institut v. Itävalta 20.9.1994 kohdat 47, 49 ja 50 sekä I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohdat 24 - 28).
19. Korkein oikeus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että Euroopan neuvoston yleiskokous on vuonna 2006 antanut päätöslauselman ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta (Resolution 1510(2006) Freedom of expression and respect for religious beliefs) sekä vuonna 2007 suosituksen koskien jumalanpilkkaa, uskonnollisia loukkauksia ja vihanlietsontaa henkilöitä vastaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella (Recommendation 1805(2007) Blasphemy, religious insults and hate speech against persons on grounds of their religion). Päätöslauselma ja suositus kuvastavat pyrkimystä korostaa ilmaisunvapautta uskonnollisten aiheiden kriittisenkin käsittelyn yhteydessä ja ohjata kansallista lainsäädäntöä niin, että rangaistavaksi säädettäisiin lähinnä sellaiset uskonnollisiin aiheisiin liittyvät loukkaavat ilmaisut, jotka ovat rinnastettavissa uskonnollista ryhmää vastaan suunnattuun kiihottamiseen, väkivallan tai vihan lietsontaan taikka jotka vakavasti häiritsevät yleistä järjestystä.
20. Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena väitteet esittäessään on saattanut sinänsä osaltaan olla arvostella viranomaisten toimintaa eri uskontoihin liittyvissä sananvapauskysymyksissä. Niin kuin A:kin on todennut, uskonnosta ja sen opista on voitava käydä kriittistä keskustelua. Uskontoja ja niiden oppeja koskeva kärkevä, pisteliäs ja jopa loukkaavaksikin koettavissa oleva arvostelu on siten sananvapauteen kuuluvana oikeutena lähtökohtaisesti sallittua. Näin on asia varsinkin silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen keskustelun yhteydessä. Niin kuin edellä viitatusta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstäkin ilmenee, sananvapaus ei kuitenkaan ole edes tällöin rajoittamaton.
21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat väitteet, joiden mukaan profeetta Muhammad oli pedofiili, islam pedofilian pyhittävä pedofiiliuskonto ja pedofilia Allahin tahto, ovat sekä sisällöltään että erityisesti ilmaisutavaltaan voimakkaan herjaavia ja häpäiseviä. Tämä ilmaisujen luonne on ilmeinen sellaisellekin, joille niiden kohteet eivät ole pyhiä. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään uskonnon ja siihen liittyvien ilmiöiden asiallisesta arvostelusta kärjekkäitä, loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja käyttäen, vaan sen laatuisesta herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohta 29). Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä koraanissa kerrottuun.
22. Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin arvostelun esittäminen olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä. Kyseessä olevan kaltaiset, koko uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan rikosoikeudellisin seuraamuksin.
23. Kysymyksessä olevien lausumien sisältö ja esitystapa huomioon ottaen A on epäilyksittä käsittänyt niiden herjaavan ja häpäisevän luonteen. Myös A:n väittämä pyrkimys koetella sananvapauden rajoja ”heittämällä” syyttäjälle ”syötti” osaltaan osoittaa sen, että hän on mieltänyt esittämiensä väitteiden loukkaavan muslimien uskonnollisia tunteita tunnusmerkistön täyttävällä tavalla. Tietoiseen loukkaamistarkoitukseen viittaa sekin, että ilmaisut on esitetty kirjoituksessa kahdesti muusta tekstistä selvästi erottuvalla tekstityypillä. A on siten ne esittäessään toiminut rikoslain 17 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa loukkaamistarkoituksessa.
24. Korkein oikeus päätyy edellä mainituilla perusteilla siihen, ettei hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ole uskonrauhan rikkomista koskevan syyksilukemisen osalta aihetta.
III Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
III.1. Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinnan lähtökohdat
25. Tekoaikana 3.6.2008 voimassa olleen rikoslain 11 luvun 10 §:n (212/2008) mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitaan se, joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta kansanryhmää. Säännös perustuu vuonna 1965 tehtyyn kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen sekä vuonna 1966 hyväksyttyyn kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, jotka ovat tulleet Suomessa voimaan 1970-luvulla (HE 19/1970 vp s. 1 ja HE 94/1993 vp s. 32). Ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt, että syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus otetaan huomioon tulkittaessa ihmisoikeussopimuksen sananvapautta koskevaa 10 artiklaa (ks. Jersild v. Tanska, 23.9.1994, kohta 30).
26. Mainittua rangaistussäännöstä on sovellettava tässä asiassa, koska 1.6.2011 voimaan tulleen rikoslain 11 luvun 10 §:n (511/2011) soveltaminen ei johda lievempään lopputulokseen. Sanotulla lainmuutoksella, jolla Suomen lainsäädäntö on saatettu vastaamaan Euroopan Unionin neuvoston rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumiseksi rikosoikeudellisin keinoin annettua puitepäätöstä (2008/913/YOS) sekä Euroopan neuvoston jäsenmaiden 28.1.2003 tekemää Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjaa (ETS 189), on pyritty täsmentämään tässä asiassa sovellettavaksi tulevaa säännöstä.
27. Niin kuin myös voimassa olevaa säännöstä koskevissa esitöissä (HE 317/2010 vp s. 42) on todettu, tämänkin rangaistussäännöksen soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu.
III.2. A:n kirjoituksen sisältö
28. Kohdassa 1 mainitussa A:n blogikirjoituksessa on tältä osin todettu seuraavaa. ”Seuraava täky kuuluu: Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Virke on esitetty vahvennetulla tekstityypillä ja alleviivattuna.
29. Kirjoituksessa on kysytty, onko edellä mainittu väite sopimaton, ja sen jälkeen todettu, että Julkisen Sanan Neuvostolle oli tehty kantelu Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa ”päissään tappamisen arveltiin olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. Kirjoituksessa on todettu, että neuvosto ei ollut ottanut kantelua käsiteltäväkseen, ja siteerattu neuvoston sihteerin seuraava lausuma: ”Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana vaan esittää siitä oman arvelunsa.”
30. Kirjoituksessa on tämän jälkeen esitetty, että koska kiihottaminen kansanryhmää vastaan on virallisen syytteen alainen rikos ja koska valtionsyyttäjä Illman ei ollut viran puolesta puuttunut Kalevan juttuun, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia, kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei käsitellä faktana.
31. Kirjoituksessa on edelleen lausuttu, että kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki suomalaisetkaan tapa päissään. Tämän jälkeen kirjoituksessa on esitetty tilastotietoja somalien ryöstörikoksista ja työssä käymisestä sekä todettu, että ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään suhteutettuina paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen suomalaisten keskuudessa. Kirjoitus päättyy seuraavaan toteamukseen. ”Niinpä esitän uudelleen arvioni (jota en käsittele faktana): Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Viimeksi mainittu virke on esitetty vahvennetulla tekstityypillä.
III.3. Syyte, A:n keskeiset perusteet syytteen kiistämiselle ja hovioikeuden tuomio
32. Syyte on tältä osin perustunut siihen, että A oli levittänyt yleisön keskuuteen lausunnon ja tiedonannon, joissa panetellaan ja solvataan somaleista koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää esittämällä, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Syytteen mukaan lausuma sisältää asiallisesti väitteen, että kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla ihmisillä on ominaispiirre, joka ennalta määrätysti johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja verovaroilla loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti yleistävä väite on siten sanottua ihmisryhmää solvaava ja panetteleva, koska siinä kerrotuin tavoin kuvattiin kokonaiseen ihmisryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina. Syytteen mukaan lausunto loukkaa näiden ihmisten ihmisarvoa. Syyttäjä on katsonut väitteen niin sanotuksi vihapuheeksi, joka ei nauti sananvapauden suojaa.
33. A on katsonut, ettei teko ole ollut oikeudenvastainen ja rangaistava sen vuoksi, että väitteen esittämisessä on sen asiayhteys huomioon ottaen ollut kysymys Julkisen Sanan Neuvoston ja valtionsyyttäjän toiminnan sarkastisesta arvostelusta. Väitettä ei ollut esitetty kirjoituksessa tosiasiana, vaan tarkoituksena oli osoittaa, että eri etniset ryhmät nauttivat eriasteista suojaa ja olivat eriarvoisia lain edessä sen suhteen, miten näihin ryhmiin kohdistettuihin solvaaviin ja panetteleviin ilmauksiin suhtaudutaan ja reagoidaan muun muassa viranomaistoiminnassa.
34. Hovioikeus on hylännyt syytteen. Hovioikeus on katsonut, että A:n väite, joka oli sellaisenaan ollut somaleja panetteleva ja loukkaava, oli liittynyt välittömästi sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen sekä Julkisen Sanan Neuvoston ja syyttäjäviranomaisen ratkaisuihin kohdistuneeseen arvosteluun. Hovioikeuden mukaan A:n ilmeisenä pyrkimyksenä oli ollut osoittaa julkisuudessa suomalaisista esitetyn väitteen loukkaavuus rinnastamalla se suoraan toiseen kansanryhmään kohdistuvaan vastaavaan kärjekkääseen väitteeseen ja tällä tavoin kritisoida viranomaistoimintaa. Hovioikeus on katsonut, että kirjoituksessa oli tältä osin pysytty sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa.
III.4. Korkeimman oikeuden arviointi
35. Arvioinnin lähtökohtien osalta Korkein oikeus viittaa siihen, mitä edellä kohdissa 16 ja 17 on todettu A:n kirjoituksen liittymisestä hänen poliittiseen toimintaansa ja ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnoista sananvapauden rajoittamisesta tämän kaltaisissa yhteyksissä. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan päätellä, että rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitseminen on tullut kysymykseen sananvapauden suojasta huolimatta lähinnä silloin, kun voidaan katsoa ihmis- ja perusoikeuksia loukatun vihaan tai väkivaltaan yllyttämisen muodossa. Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa (esimerkiksi Karatepe v. Turkki, 31.7.2007, kohta 25, Erbakan v. Turkki, 6.7.2006, kohdat 56 ja 57 ja Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41).
36. Sananvapauden rajoja maahanmuuttoon liittyvässä poliittisessa kirjoittelussa koskee ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Feret v. Belgia, 16.7.2009. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kansallismielisen puolueen puheenjohtajan ja parlamentin jäsenen tuomitseminen kiihottamisrikoksesta vankeusrangaistukseen ja menettämään vaalikelpoisuutensa hänen maahanmuuttajiin kohdistamansa poliittisen arvostelun johdosta ei ollut rikkonut sananvapautta koskevaa ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa. Poliitikko oli kirjoituksillaan pitänyt maahan muuttaneita ulkomaalaisia rikollisina, jotka tulivat maahan käyttääkseen hyväkseen maahan asettumisestaan johtuneita etuuksia. Ratkaisun mukaan tällaiset puheet olivat omiaan herättämään yleisössä, varsinkin asioihin vähemmin perehtyneissä henkilöissä, halveksuntaa ja eräissä jopa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Rasistista syrjintää ja ulkomaalaisvihaa tuli vastustaa niiden kaikissa muodoissaan niin pitkälle kuin mahdollista ja silloinkin, kun puheella ei kehotettu ryhtymään mihinkään tiettyyn väkivaltaiseen tai muutoin rikolliseen tekoon. Ratkaisussa katsottiin, että valittajan asema parlamentaarikkona ei vähentänyt hänen vastuutaan ja että oli olennaisen tärkeää, että poliitikot välttivät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka olivat omiaan herättämään ja ylläpitämään suvaitsemattomuutta. Käytetyt stereotyyppiset iskulauseet tai ilmaisut olivat omiaan saattamaan keskustelun järkevän väittelyn ulkopuolelle, mikä lisäsi rasististen puheiden haitallisia vaikutuksia.
37. Korkein oikeus toteaa, että A:n kirjoituksessa esitetyssä väitteessä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre, somalit kuvataan kansanryhmänä rikollisiksi ja yhteiskuntamoraaliltaan muihin nähden ala-arvoisiksi. Väite on siten somaleja kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Voimassa olevan rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä rangaistavasta menettelystä.
38. A:n esittämien kiistämisperusteiden johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena on saattanut sinänsä osaltaan olla esittää väittämäänsä kritiikkiä tiedotusvälineitä ja viranomaistoimintaa kohtaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen tarkoitus ei kuitenkaan ole oikeuttanut panettelemaan ja solvaamaan somaleita kansanryhmänä. Arvostelun esittäminen - sarkastisessakaan tyylilajissa - ei ole edellyttänyt somaleiden leimaamista rikollisiksi ja loisiksi. Sarkastiseksi kirjoituksessa on lähinnä ymmärrettävissä väitteeseen liitetty maininta siitä, että sitä ”ei käsitelty faktana”. Ainakin osa blogin lukijoita on myös voinut ymmärtää väitteen tosiasiassa tarkoitetun vakavasti otettavaksi varsinkin, kun väite on kirjoituksessa toistettu sen jälkeen, kun sen paikkansa pitävyyttä on pyritty tukemaan tilastotiedoin. A joka tapauksessa on epäilyksittä ymmärtänyt väitteensä panettelevan ja solvaavan luonteen, mitä osoittaa sekin, että tämäkin väite on kirjoituksen mukaan ollut ”täky” syyttäjälle. Teon tahallisuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, onko A itse pitänyt väitettään totena.
39. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevan kaltaiset panettelevat ja herjaavat lausumat ovat omiaan herättämään suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Ne ovat siten ymmärrettävissä niin sanotun vihapuheen kaltaisiksi lausumiksi, jotka eivät nauti sananvapauden suojaa. Tällaisten lausumien esittäjään on perusteltua kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia.
40. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n syyllistyneen siihen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.
Rangaistuksen määrääminen
41. A on syyllistynyt jo hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoslain 17 luvun 10 §:ssä tarkoitetun uskonrauhan rikkomisen lisäksi rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Koska uskonrauhan rikkomisesta tuomittava rangaistus on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomittava rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan otettava viimeksi mainitusta rikoksesta tuomittava rangaistus. Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
42. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Sanotun luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
43. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luettava kiihottamisrikos on tiettyyn kansanryhmään kuuluvien ihmisten ihmisarvoa loukkaavana luonteeltaan verraten vakava. Syyksi lukemisen perusteena oleva kirjoitus ei kuitenkaan ole sisältänyt kiihottamista väkivaltaan tai siihen rinnastettavaa uhkauksenomaista vihan lietsomista. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tuomitun rangaistusseuraamuksen oikeasuhtaisuutta arvioidessaan kiinnittänyt huomiota käytettyjen ilmaisujen laatuun ja luonteeseen (ks. esimerkiksi Kutlular v. Turkki, 29.4.2008, kohdat 49 - 52).
44. Korkein oikeus katsoo, että oikeansuhtaisena seuraamuksena A:n teoista on pidettävä sakkorangaistusta. A tuomitaan yhteiseen 50 päiväsakkoa vastaavaan sakkorangaistukseen. Päiväsakon rahamäärä on vahvistettu viimeksi toimitetun verotuksen mukaisten tietojen perusteella.
Verkkoviestin hävittämismääräys
45. Myös ne lausumat, joiden on edellä todettu täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, on määrättävä sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A:n syyksi luetaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan (tekoaika 3.6.2008). Tästä ja hänen syykseen luetusta uskonrauhan rikkomisesta A tuomitaan yhteiseen 50 päiväsakon sakkorangaistukseen.
A:n 3.6.2008 internetissä osoitteessa www.A.com/scripta julkaisemasta kirjoituksesta ”Muutama täky Illmanin Mikalle” määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi sen 19. ja 25., sanalla ”Ohikulkijoiden” alkava kappale.
Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.
Muslim taqiyya and kitman lying against non-muslims (infidels)
There are two forms of lying to non-believers that are permitted under certain circumstances, taqiyya and kitman. These circumstances are typically those that advance the cause Islam - in some cases by gaining the trust of non-believers in order to draw out their vulnerability and defeat them.
The Qur'an:
Qur'an (16:106) - Establishes that there are circumstances that can "compel" a Muslim to tell a lie.
Qur'an (3:28) - This verse tells Muslims not to take those outside the faith as friends, unless it is to "guard themselves."
Qur'an (9:3) - "...Allah and His Messenger are free from liability to the idolaters..." The dissolution of oaths with the pagans who remained at Mecca following its capture. They did nothing wrong, but were evicted anyway.
Qur'an (40:28) - A man is introduced as a believer, but one who must "hide his faith" among those who are not believers.
Qur'an (2:225) - "Allah will not call you to account for thoughtlessness in your oaths, but for the intention in your hearts" The context of this remark is marriage, which explains why Sharia allows spouses to lie to each other for the greater good.
Qur'an (66:2) - "Allah has already ordained for you, (O men), the dissolution of your oaths"
Qur'an (3:54) - "And they (the disbelievers) schemed, and Allah schemed (against them): and Allah is the best of schemers." The Arabic word used here for scheme (or plot) is makara, which literally means deceit. If Allah is deceitful toward unbelievers, then there is little basis for denying that Muslims are allowed to do the same. (See also 8:30 and 10:21)
Taken collectively these verses are interpreted to mean that there are circumstances when a Muslim may be "compelled" to deceive others for a greater purpose.
From the Hadith:
Bukhari (52:269) - "The Prophet said, 'War is deceit.'" The context of this is thought to be the murder of Usayr ibn Zarim and his thirty unarmed men by Muhammad's men after he "guaranteed" them safe passage (see Additional Notes below).
Bukhari (49:857) - "He who makes peace between the people by inventing good information or saying good things, is not a liar." Lying is permitted when the end justifies the means.
Bukhari (84:64-65) - Speaking from a position of power at the time, Ali confirms that lying is permissible in order to deceive an "enemy."
Muslim (32:6303) - "...he did not hear that exemption was granted in anything what the people speak as lie but in three cases: in battle, for bringing reconciliation amongst persons and the narration of the words of the husband to his wife, and the narration of the words of a wife to her husband (in a twisted form in order to bring reconciliation between them)."
Bukhari (50:369) - Recounts the murder of a poet, Ka'b bin al-Ashraf, at Muhammad's insistence. The men who volunteered for the assassination used dishonesty to gain Ka'b's trust, pretending that they had turned against Muhammad. This drew the victim out of his fortress, whereupon he was brutally slaughtered despite putting up a ferocious struggle for his life.
From Islamic Law:
Reliance of the Traveler (p. 746 - 8.2) - "Speaking is a means to achieve objectives. If a praiseworthy aim is attainable through both telling the truth and lying, it is unlawful to accomplish through lying because there is no need for it. When it is possible to achieve such an aim by lying but not by telling the truth, it is permissible to lie if attaining the goal is permissible (N:i.e. when the purpose of lying is to circumvent someone who is preventing one from doing something permissible), and obligatory to lie if the goal is obligatory... it is religiously precautionary in all cases to employ words that give a misleading impression...
"One should compare the bad consequences entailed by lying to those entailed by telling the truth, and if the consequences of telling the truth are more damaging, one is entitled to lie.
Additional Notes:
Muslims are allowed to lie to unbelievers in order to defeat them. The two forms are:
Taqiyya - Saying something that isn't true.
Kitman - Lying by omission. An example would be when Muslim apologists quote only a fragment of verse 5:32 (that if anyone kills "it shall be as if he had killed all mankind") while neglecting to mention that the rest of the verse (and the next) mandate murder in undefined cases of "corruption" and "mischief."
Though not called Taqiyya by name, Muhammad clearly used deception when he signed a 10-year treaty with the Meccans that allowed him access to their city while he secretly prepared his own forces for a takeover. The unsuspecting residents were conquered in easy fashion after he broke the treaty two years later, and some of the people in the city who had trusted him at his word were executed.
Another example of lying is when Muhammad used deception to trick his personal enemies into letting down their guard and exposing themselves to slaughter by pretending to seek peace. This happened in the case of Ka'b bin al-Ashraf (as previously noted) and again later against Usayr ibn Zarim, a surviving leader of the Banu Nadir tribe, which had been evicted from their home in Medina by the Muslims.
At the time, Usayr ibn Zarim was attempting to gather an armed force against the Muslims from among a tribe allied with the Quraish (against which Muhammad had already declared war). Muhammad's "emissaries" went to ibn Zarim and persuaded him to leave his safe haven on the pretext of meeting with the prophet of Islam in Medina to discuss peace. Once vulnerable, the leader and his thirty companions were massacred by the Muslims with ease, belying the probability that they were mostly unarmed, having been given a guarantee of safe passage (Ibn Ishaq 981).
Such was the reputation of Muslims for lying and then killing that even those who "accepted Islam" did not feel entirely safe. The fate of the Jadhima is tragic evidence for this. When Muslim "missionaries" approached their tribe one of the members insisted that they would be slaughtered even though they had already "converted" to Islam to avoid just such a demise. However, the others were convinced that they could trust the Muslim leader's promise that they would not be harmed if they simply offered no resistance. (After convincing the skeptic to lay down his arms, the unarmed men of the tribe were quickly tied up and beheaded - Ibn Ishaq 834 & 837).
Today's Muslims often try to justify Muhammad's murder of poets and others who criticized him at Medina by saying that they broke a treaty by their actions. Yet, these same apologists place little value on treaties broken by Muslims. From Muhammad to Saddam Hussein, promises made to non-Muslim are distinctly non-binding in the Muslim mindset.
Leaders in the Arab world routinely say one thing to English-speaking audiences and then something entirely different to their own people in Arabic. Yassir Arafat was famous for telling Western newspapers about his desire for peace with Israel, then turning right around and whipping Palestinians into a hateful and violent frenzy against Jews.
The 9/11 hijackers practiced deception by going into bars and drinking alcohol, thus throwing off potential suspicion that they were fundamentalists plotting jihad. This effort worked so well, in fact, that even weeks after 9/11, John Walsh, the host of a popular American television show, said that their bar trips were evidence of 'hypocrisy.'
The transmission from Flight 93 records the hijackers telling their doomed passengers that there is "a bomb on board" but that everyone will "be safe" as long as "their demands are met." Obviously none of these things were true, but these men, who were so intensely devoted to Islam that they were willing to "slay and be slain for the cause of Allah" (as the Qur'an puts it) saw nothing wrong with employing Taqiyya in order to facilitate their mission of mass murder.
The Islamic Society of North America (ISNA) insists that it "has not now or ever been involved with the Muslim Brotherhood, or supported any covert, illegal, or terrorist activity or organization." In fact, it was created by the Muslim Brotherhood and has bankrolled Hamas. At least nine founders or board members of ISNA have been accused by prosecutors of supporting terrorism.
Prior to engineering several deadly terror plots, such as the Fort Hood massacre and the attempt to blow up a Detroit-bound airliner, American cleric Anwar al-Awlaki was regularly sought out by NPR, PBS and even government leaders to expound on the peaceful nature of Islam.
The near absence of Qur'anic verse and reliable Hadith that encourage truthfulness is somewhat surprising, given that many Muslims are convinced that their religion teaches honesty. In fact, it is because of this ingrained belief that many Muslims are quite honest. When lying is addressed in the Qur'an, it is nearly always in reference to the "lies against Allah" - referring to the Jews and Christians who rejected Muhammad's claim to being a prophet.
Finally, the circumstances by which Muhammad allowed a believer to lie to a non-spouse are limited to those that either advance the cause of Islam or enable a Muslim to avoid harm to his well-being (and presumably that of other Muslims as well). Although this should be kept very much in mind when dealing with matters of global security, such as Iran's nuclear intentions, it is not grounds for assuming that the Muslim one might personally encounter on the street or in the workplace is any less honest than anyone else.
Source: http://www.thereligionofpeace.com/quran/011-taqiyya.htm
