You traitor of Human Rights, how can you support the murderous, war
crimes and terrorism committing muslim dictator family in Riyadh?
Sinister Saudi steered "islamophobia" smear campaign against basic
Universal Human Rights is a fascist threat to the whole world (incl.
muslims).
Saudi based (Jeddah) and steered OIC (all muslims main Umma
organization) created the Cairo Declaration on "Human Rights in islam".
Article 24 states that "all the rights and freedoms stipulated in this
Declaration are subject to the islamic Sharia" and Article 25 follows
with "the islamic Sharia is the only source of reference for the
explanation or clarification of any of the articles of this
Declaration."
Klevius wrote:
True* Finns vs false** muslims
* The Finns Party was previously known
as the True Finns or Perussuomalaiset (also basic Finns). There's a
very specific (and convincing) Finnish humor (mostly out of reach for
non-Finns - but test the road movie mentioned below, it's in broken
English) based on deep (almost depressing yet extremely funny)
self-irony and self-criticism. This could be summarized in the Finnish
word 'perusjuntti' which means a 'a basic unsophisticated and stubborn
person'. There is no good English word for it.
There's
a classic joke about a Swede who invited a Finn for a drink, and when
the Swede said "cheers" the Finn asked "should we drink or talk?",
meaning you start talking only when you're drunk. To learn more about
Finns check out Leningrad Cowboys Go America which is a 1989 road movie
by Finnish film director Aki Kaurismäki about the adventures of a
fictional Russian rock band (Leningrad Cowboys, that travels to the US
to become famous. An other is Leningrad Cowboys Meet Moses.
Bilal
Philips (see pic below) has Qatar as his safe haven (invited by the
muslim wanna-be cowboy above?) for his racist/sexist hate attacks and
extremist "teaching" to young people around the world.
** False as a politician if he's a true sharia muslim, or false as a muslim (apostate) if he's not.
Last time the Finns (what Klevius calls "Finland-Swedes" due to their
bi-lingual capabilities in Old Nordic and Finnish) met with many
muslims, was during the Viking age slave raid/trade (see Origin of the Vikings).
Jussi Halla-aho is a Finnish Slavic linguist, blogger and a
member of the European Parliament and a politician for the Finns Party
and was first elected to the Helsinki City Council in 2008 and to the
Finnish parliament in 2011.
In December 2008, Halla-aho was put under investigation for incitement
to ethnic or racial hatred (under Finnish law referred to as "ethnic
agitation") for remarks published on his blog related to the sentencing
of Seppo Lehto, where he wrote that the "prophet" Muhammad was a
pedophile, referring to his relationship with Aisha, and that islam is a
religion that sanctifies pedophilia. In an other text, that was a
humorous response to a Finnish columnist of the newspaper Kaleva, who
had written that drinking excessively and killing when drunk were
cultural and possibly genetic characteristics of Finns, Halla-aho asked
if it could also be stated that robbing passersby and living on
taxpayers' expense are cultural and possibly genetic characteristics of
Somalis.
On 8 September 2009, the District Court convicted Halla-aho of
disturbing islamic worship, and ordered him to pay a fine of 330 euros.
The charge of ethnic agitation was dismissed. In October 2010 the Court
of Appeal agreed with the District Court's conviction. Both the
prosecutor and Halla-aho appealed the case to the Supreme Court. In a
sentence given on the 8 of June 2012, the Supreme Court found Halla-aho
guilty of both disturbing islamic worship and of ethnic agitation and
increased his fines accordingly to 400 euros.
In September 2011 Halla-aho wrote in Facebook that Greece's debt
problems cannot be resolved without a military junta. He soon retracted
the comment, clarifying that his intention was merely to point out that
making necessary but unpopular decisions is not easy in a democracy.
Timo Soini, the leader of the party, demanded a temporary suspension of
Halla-aho from the parliamentary group. In the end the parliamentary
group unanimously (Halla-aho himself included) suspended Halla-aho for
two weeks, although Soini had initially called for a month-long
suspension.
Mohammed Abdirahim Hussein is a Somalian-born Finnish media
muslim and muslim "politician"* representing the Finnish Centre Party
(Keskusta). In 2007, Mohamed became the first immigrant to chair a
political party organization in Finland when he was elected Chairman of
the Helsinki Centre Youth. He is the Chairman of Moniheli, a
co-operation network for multicultural organizations in the Helsinki
capital region. Mohammed even has his own muslim radio show on Finnish
National Radio Yle.
* There's no way you can be both a
true sharia muslim and a true politician guided by the most basic of the
Universal Human Rights Declaration that underpins Western type
democracies. Either he lies as a politician or he's not a sharia muslim
but an apostate, i.e. what islam considers the worst of crimes.
While the Vikings seem to have developed, sharia muslims are still stuck
in medieval darkness while masquerading themselves with civilized
attire and islamofascist taqiya.
YLE's reporters seemed more hostile
towards Jussi Halla-aho while being much more lenient with Mohammed
Abdirahim Hussein. We've seen that tendency before though, haven't we.
In this debate program by Finnish YLE, Mohammed Abdirahim Hussein
showcased all the most common taqiya deceptions that muslims are taught
to use when talking to the "infidel" public, such as, for example,
personal* attacks instead of sharia islam (called "fundamentalism" in
the program); avoiding sensitive questions by turning them back on the
critic, Christianity, "crusades", etc. instead of answering; playing the
race card; playing the victim card; playing the "most-muslims-don't
card etc. Klevius cure against such deception is simple: Check the
origin of islam and pair it with the horrifying fact that 57 states in
UN have agreed that muslims should be able to violate the most basic of
Human Rights. Why? Because islam isn't compatible with Human Rights -
and islamofascist Saudi based and Saudi steered OIC is the only proof
you need to show that!
* Questions Halla-aho's English
although Mohammed Abdirahim Hussein himself still seems to have trouble
with his Finnish. Calls Halla-aho "a criminal" because of the €400 fine
for joking about Somalis and islam. Calls Halla-aho a "hate imam"
because of his criticism of muslim hate imams, while never addressing
the real issues about islam, etc. etc.
Klevius recommendation to YLE (or someone else in Finland): Invite an
other Somali, Ayaan Hirsi Ali, to spend some time with Mohammed
Abdirahim Hussein!
If islam is squeezed to fit the most basic of Human Rights - i.e.
abandoning Human Rights violating sharia - then that would mean the
definitive cure against Klevius "islamophobia".
This is how it looks like in UK where Labour seems to be most pro-islamofascism.
Former Labour leader Red Ed Miliband
who probably lost the election because of his threat to outlaw
"islamophobia" - something that was too much even for the timid Labour
Brits at a time when British born Jihad John chops necks in the service
of the Islamic State.
At least 234,000 UK muslims have a "very favorable" or "somewhat favorable" view on the Islamic State!
Today (2015) approximately 78,000* UK muslims have a "very favorable"
view on the Islamic State while some 156,000 have a "somewhat favorable"
view.
* Cautiously estimated on 2.6 million adult UK muslims (2011 census).
How do Jeremy Corbyn's (the socialist who, like Erdogan, thinks islam
critics, i.e. so called "islamophobes", are the most "disgusting of
terrorists") Jew hating muslim friends fit in the picture?
So what do those "muslims" think who don't approve of sharia but rather
stick with Human Rights? And Jews who don't want to submit under islam.
Should we just allow spineless bigoted hypocrite politicians like Jeremy
Corbyn to assist in their extermination.
Saudi based OIC
- and its islamofascist Saudi sharia Fuhrer Iyad Madani - constitutes
islam today, and it's against the most basic of Human Rights!
Klevius question: Why aren't muslims ashamed of their slave
raiding/trading/owning past? And of the Koranic ideology that
"justifies" it - instead of excusing islam with cherry picked "new
interpretations"
Basic Human Rights violating sharia is the border zone between islamofascists and Human Rights "muslims"!
Klevius wrote:
Why don't hate speech laws apply to islamic hate speech?
BBC: The root cause of islamic conflicts isn't islam but poverty.
Klevius:
Well dah! Islam without slaves, looting or oil has always meant poverty
for the masses! The original idea of islam is parasitism!
If all the
atrocities that were/are inspired/sanctioned by islamic ideology (in
the same way as we consider National socialism/Nazism and communism
inspired/sanctioned German Holocaust, Pol Pot's killing fields, Stalin's
and Mao's genocides, etc) islam is by far not only the worst crime ever
against humanity throughout 1400 years but still today produces more
suffering than any other ideology - including North Korea!
The
term homophobic is often applied to anyone who is opposed to the gay
life-style. When in fact, most who speak against it are not at all
phobic (fearful) of homosexuals, but are speaking in respect to their
faith and what God says about the homosexual lifestyle (Sharia, which
ALWAYS violates basic Human Rights and which is supposed to cover 'all
aspects of life').
The term islamophobic is often applied to
anyone who is opposed to islam. When in fact, most who speak against
islam are not at all phobic (fearful) of muslims, but are speaking in
respect to their belief and what Human Rights say about the muslim
lifestyle.
Critics have argued that the term ‘hate speech’ is a
modern example of Newspeak [George Orwell’s], used to silence critics of
social policies that have been poorly implemented in a rush to appear
political correct.”4 We often see that the ones most vocal about the
ills of hate speech are themselves the most guilty of intolerant hate
speech.
There is no clear line between religious dissent and blasphemy.
The relation between right and restriction and between norm and
exception must not be reversed.
And
finally, the most important one. Restrictions should never favor one
ideology over the other. Whereas Human Rights see muslims as equal to
non-muslims, muslims (via islamic Sharia) have a supramacist view on
non-muslims.
If these Finnish muslims didn't tell about OIC's world Sharia and due
criminalization of Human Rights for these Finnish "infidels" (from the
True Finns party) visiting their mosque - then they committed
Taqiyya - Saying something that isn't true.
Kitman - Lying by
omission. An example would be when Muslim apologists quote only a
fragment of verse 5:32 (that if anyone kills "it shall be as if he had
killed all mankind") while neglecting to mention that the rest of the
verse (and the next) mandate murder in undefined cases of "corruption"
and "mischief."
There are two forms of muslims lying to non-believers (infidels) that
are permitted in islam, taqiyya and kitman. These circumstances are
typically those that advance the cause of islam - for example by gaining
the trust of non-believers (infidels) in order to draw out their
vulnerability and defeat them (more about this furthest down on the post).
The True Finns party combines left-wing economic policies with
conservative social values, socio-cultural authoritarianism, and ethnic
nationalism. Finnish immigration policy should be based on the fact that
the Finns should always be able to decide for themselves the conditions
under which a foreigner can come to our country and reside in our
country. This couöd be compared with UK which seems to have a similar
policy - yet without any reaction towards the non-British represented by
Sharia muslims who can do almost whatever. Several researchers have
described the True Finns party as fiscally centre-left, socially
conservative, a "centre-based populist party" or the "most left-wing of
the non-socialist parties", whereas other scholars have described them
as radically right-wing populist.
Here naive representatives for the True Finns are visiting a Helsinki
mosque - but their second most popular parlamentarian Jussi Halla-aho
(see below) was forbidden to enter because he understands what islam is
really about.
This is Jussi Halla-aho, a Finnish linguist and parlamentarian for the
True Finns. On 27 March 2009, the Helsinki District Court ordered
Halla-aho to trial on charges of ethnic agitation as well as breach of
the sanctity of religion. The charges arose after Halla-aho posted
remarks related to the sentencing of Seppo Lehto on his blog Scripta. In
the course of the remarks, Halla-aho said the prophet Muhammad was a
paedophile, and islam is a religion of paedophilia, because Muhammad had
intercourse with his 9-year-old wife and according to Sunnah Mohammed's
life is exemplary in every way. He also asked if it could be stated
that robbing passersby and living on taxpayers' expense are cultural and
possibly genetic characteristics of Somalis. This was stated in
sarcastic response to a Finnish columnist that wrote that drinking
excessively and fighting when drunk were cultural and possibly genetic
characteristics of Finns.
Jussi Halla-aho was sentenced to fines and the Supreme court sanctioned it!
The Finnish lion is here (1583) tramping the evil islamic scimitar
and here (1917) the first flag of independent Finland
Finland's Supreme Court uses Human Rights for the purpose of bowing for islamic Sharia, which is AGAINST Human Rights!
Finland's Supreme Court decision KKO:2012:58 against Jussi Hall-aho
Jussi Halla-aho: ”
Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Klevius translation: Jussi Halla-aho was sentenced to fines because of his interpretation of islam in accordance with islamic texts: "
Prophet
Muhammad was a pedophile, and islam is a faith that sanctifies
pedophilia, i.e. a pedophilia faith. Pedophilia is the will of Allah".
(if there's anyone not mastering Finnish - would that even be possible
considering root-Finnish is perhaps the oldest existing major language
in the world - then jump down to Klevius analysis)
20. Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena väitteet esittäessään
on saattanut sinänsä osaltaan olla arvostella viranomaisten toimintaa
eri uskontoihin liittyvissä sananvapauskysymyksissä. Niin kuin A:kin on
todennut, uskonnosta ja sen opista on voitava käydä kriittistä
keskustelua. Uskontoja ja niiden oppeja koskeva kärkevä, pisteliäs ja
jopa loukkaavaksikin koettavissa oleva arvostelu on siten sananvapauteen
kuuluvana oikeutena lähtökohtaisesti sallittua. Näin on asia varsinkin
silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään
yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten
sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen
keskustelun yhteydessä. Niin kuin edellä viitatusta
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstäkin ilmenee, sananvapaus ei
kuitenkaan ole edes tällöin rajoittamaton.
21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat väitteet, joiden
mukaan profeetta Muhammad oli pedofiili, islam pedofilian pyhittävä
pedofiiliuskonto ja pedofilia Allahin tahto, ovat sekä sisällöltään että
erityisesti ilmaisutavaltaan voimakkaan herjaavia ja häpäiseviä. Tämä
ilmaisujen luonne on ilmeinen sellaisellekin, joille niiden kohteet
eivät ole pyhiä. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään uskonnon ja
siihen liittyvien ilmiöiden asiallisesta arvostelusta kärjekkäitä,
loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja käyttäen, vaan sen laatuisesta
herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka
johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa
oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki
13.9.2005 kohta 29). Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen
kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole
ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että
kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden
paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä
koraanissa kerrottuun.
22. Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden
esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää
sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan
epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin
arvostelun esittäminen
olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä pitämien arvojen häpäisemistä.
Kyseessä olevan kaltaiset, koko uskontokunnan ja sen pyhät
kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti leimaavat herjaavat
iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai yhteiskunnallisista
kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat päinvastoin omiaan
herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja
ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen järjestyksen ja
yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että
tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan
rikosoikeudellisin seuraamuksin.
23. Kysymyksessä olevien lausumien
sisältö ja esitystapa huomioon ottaen A on epäilyksittä
käsittänyt niiden herjaavan ja häpäisevän luonteen. Myös A:n väittämä pyrkimys
koetella sananvapauden rajoja ”heittämällä” syyttäjälle ”syötti” osaltaan osoittaa sen, että
hän on mieltänyt esittämiensä väitteiden loukkaavan muslimien uskonnollisia tunteita
tunnusmerkistön täyttävällä tavalla. Tietoiseen loukkaamistarkoitukseen
viittaa sekin, että ilmaisut on esitetty kirjoituksessa
kahdesti muusta tekstistä selvästi erottuvalla tekstityypillä. A on siten ne esittäessään toiminut rikoslain 17 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa loukkaamistarkoituksessa.
Klevius analysis: According to the Supreme court of Finland,
islam is forbidden in comparisons aimed to test what is assaulting to
non-muslim Finns and how political correctness may bias such a
comparison. Well, Jussi Halla-aho certainly proved his case by this very
statement by the Supreme court! What other subject than islam could
possibly have fulfilled all the criterion?!
The Supreme court also refers to 'contemporary islam' which by any
standard cannot mean anything else than OIC, all muslims world
organization, initiated by the Saudis, based in Saudi Arabia, and led by
a Saudi Wahhabist, Iyad Madani.Moreover, OIC has managed not only to
officially abandon Human Rights in UN but also to use UN as a legal hub
for the spreading of legal pressure on non-muslim (infidel) UN member
states to "tolerate" islamic Sharia, i.e. to criminalize some of the
most important basic Human Rights! Finland is well on its way...
Here's the full text of jhe judgement (ask for clarification if you need. Klevius masters both Finnish and the legal context):
Uskonrauhan rikkominen
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Sananvapaus
Diaarinumero: R2010/1101
Esittelypäivä: 24.1.2012
Antopäivä: 8.6.2012
Taltio: 1101
A oli internetissä olevalla sivustollaan julkaissut kirjoituksen, jossa
oli esitetty islaminuskoa ja somaleja loukkaavia lausumia. Kysymys
siitä, oliko A menettelyllään syyllistynyt uskonrauhan rikkomiseen ja
kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
RL 17 luku 10 §
RL 11 luku 10 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Syyttäjän rangaistusvaatimus Helsingin käräjäoikeudessa
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta ensinnäkin rikoslain 17 luvun 10 §:n
nojalla uskonrauhan rikkomisesta (kohta 1). Syytteen mukaan A oli
julkaissut lausunnon, joissa hän oli loukkaamistarkoituksessa julkisesti
herjannut ja häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitetut
islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä. Lausunnon sisältö
oli seuraava:
”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
A oli toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon yleisön saataville
kirjoituksessa, jonka hän oli julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla
sivustollaan. A:n julkaisema väite, joka oli sanamuodoltaan selkeä ja
jota esitettiin korostetulla kirjoitustyylillä kahdesti kysymyksessä
olevassa kirjoituksessa, loukkasi Suomessa asuvien muslimien
uskonnollisia vakaumuksia ja tuntoja sekä vaaransi yhteiskunnassa
vallitsevan uskonrauhan.
Lisäksi syyttäjä vaati A:lle rangaistusta rikoslain 11 luvun 10 §:n
nojalla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan (kohta 2). Syytteen mukaan A
oli yleisön keskuuteen levittänyt lausunnon ja tiedonannon, joissa
paneteltiin ja solvattiin somaleista koostuvaa kansallista tai siihen
rinnastettavaa ryhmää. Lausunnon sisältö oli seuraava:
”Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”
A oli toimittanut edellä tarkoitetun lausunnon yleisön saataville
kirjoituksessa, jonka hän oli julkaissut 3.6.2008 internetissä olevalla
sivustollaan. A oli kyseisessä kirjoituksessa myös todennut, että
”kaikki somalit eivät tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla” ja ettei
hän käsittele väitteen sisältöä faktana. A:n lausuma, jonka mukaan
ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen tai
geneettinen erityispiirre, sisälsi asiallisesti väitteen, että
kysymyksessä olevaan ryhmään kuuluvilla ihmisillä oli ominaispiirre,
joka ennalta määrätysti johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen
ja verovaroil¬la loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti yleistävä
väite oli siten sanottua ihmisryhmää solvaava ja panetteleva, koska
siinä kerrotuin tavoin kuvattiin kokonaiseen kansanryhmään kuuluvat
ihmiset rikollisina ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden
ala-arvoisina. Lausunto loukkasi näiden ihmisten ihmisarvoa.
Syyttäjä vaati lisäksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä
annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla, että sisällöltään lainvastaiset
verkkoviestit määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja
hävitettäväksi.
Vastaus
A kiisti syytteen sekä vaatimuksen verkkoviestien poistamisesta.
Syytteessä kerrotut lauseet oli irrotettu asiayhteydestään. A:lla ei
ollut ollut tarkoitus herjata ja häpäistä sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat
pitävät pyhänä eikä panetella ja solvata somaleista koostuvaa
kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää. A oli kirjoituksissaan
arvostellut ajatusta, että lauseen subjektiivinen loukkaavuus voisi
johtaa siihen, että sitä tulisi pitää rikosoikeudellisesti loukkaavana.
Tosiasioiden sanominen ei voinut olla loukkaavaa, vaikka joku siitä
loukkaantuikin. Vaikka Muhammad oli pyhä hahmo, hän ei ollut immuuni
kritiikille vaan häntäkin historiallisena henkilönä oli voitava
arvostella.
Somaleita koskeva kirjoituksen osa oli parodia sanomalehti Kalevan
pääkirjoituksesta siten, että siinä suomalaiset oli korvattu somaleilla.
A:n esittämä väite oli ilmeisen naurettava ja törkeä, mutta sillä oli
tarkoitus irvailla Julkisen sanan neuvoston ratkaisulle Kalevan
pääkirjoitusta koskevassa kanteluasiassa. Eri kansanryhmiä tuli
perustuslain ja lain mukaan käsitellä samalla tavalla.
A:n kirjoituksissa oli kysymys sananvapaudesta ja tasa-arvosta.
Käräjäoikeuden tuomio 8.9.2009
Taustasta
Asiassa oli riidatonta, että A oli 3.6.2008 julkaissut internetissä
kotisivuillaan kirjoituksen, niin sanotun blogin, otsikolla ”Muutama
täky Illmanin Mikalle”. Kirjoituksessa A oli ensin käsitellyt erästä
muun ohessa uskonrauhan rikkomista ja kiihottamista kansanryhmää vastaan
koskevaa oikeudenkäyntiä, jossa valtionsyyttäjä Illman oli toiminut
syyttäjänä. A, joka oli ollut eri mieltä käräjäoikeuden tuomion ja
Illmanin kanssa siitä, oliko jutun vastaaja syyllistynyt uskonrauhan
rikkomiseen, oli kirjoittanut tummennettuna syytteen 1 kohdassa kerrotun
väitteen yläotsikolla ”Aion seuraavaksi heittää Mikalle syötin:”
Syytekohdassa 1 kerrotun väitteen esitettyään A oli perustellut sitä ja
perustelujen jälkeen hän oli toistanut väitteen tummennettuna ja
alleviivattuna. Seuraavaksi A oli esittänyt syytekohdassa 2 kerrotun
väitteensä väliotsikon ”Seuraava täky kuuluu:” alla. A oli perustellut
myös tätä väitettään ja todennut lopuksi väitteen tummennettuna
toistaessaan ”niinpä esitän uudelleen arveluni; (jota en käsittele
faktana):” Kirjoituksensa lopuksi A oli lausunut ”näissä merkeissä
toivotan Mikalle hyvää päivän jatkoa”.
Sovellettavaksi tulevista oikeusohjeista
Perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset
Käräjäoikeus viittasi Suomen perustuslain 11 §:ään, jonka mukaan
jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus, sekä 12 §:ään, jonka mukaan
jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista,
julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä
kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus taataan myös Suomea sitovissa
kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, Euroopan neuvoston piirissä
hyväksytyssä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
suojaamiseksi, sen 10 artiklassa, sekä Yhdistyneiden kansakuntien
piirissä hyväksytyssä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia
koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa, sen 19 artiklan 2
kappaleessa.
Perustuslain suojaama sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoittamaton, vaan
sitä rajoittavat muun ohessa rikoslain 17 luvun 10 §:n säännös, joka
koskee uskonrauhan rikkomista sekä rikoslain 11 luvun 10 §:ään sisältyvä
säännös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Uskonrauhan rikkominen
Käräjäoikeus totesi, että uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohessa
henkilö, joka julkisesti pilkkaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa
tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.
Rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa (HE 6/1997) todettiin, ettei
uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu toteuta uskonrauhan
rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei lain esitöiden mukaan toteuttanut
myöskään ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyi
asiallisia perusteita. Kysymyksessä olevan säännöksen soveltaminen
edellytti hallituksen esityksen mukaan, että oli ilmaistu pyhänä
pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka oli omiaan halventamaan
kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teko voitiin katsoa tapahtuneen
loukkaamistarkoituksessa, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden
käsittivät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pitäneet
herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antoivat arvoa
toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle.
Käräjäoikeus viittasi perustuslakivaliokunnan lakivaliokunnalle antamaan
lausuntoon (PeVL 23/1997), jossa todettiin, että uskonrauhan rikkomista
koskevan rangaistussäännöksen suojelukohteina olivat kansalaisten
uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa.
Säännöksen taustalla oli siten sekä yleinen järjestys että toinen
perusoikeus, hallitusmuodon 9 §:ssä turvattu yksilön uskonnonvapaus.
Näitä rajoitusperusteita perustuslakivaliokunta oli pitänyt tuolloin
voimassa olleen hallitusmuodon 10 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen
10 artiklan 2 kappaleen mukaisina.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Käräjäoikeus totesi, että kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy
henkilö, joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita
tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin
kansallista, etnistä, rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin
rinnastettavaa muuta kansanryhmää.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös oli alunperin otettu
lakiin vuonna 1970, koska Yhdistyneiden kansakuntien hyväksymän
kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen
yleissopimuksen ratifiointi edellytti kansallisen lainsäädännön
saattamista vastaamaan sopimuksen sisältöä. Yleissopimuksen 4 artiklan
a) kohdan mukaan sopimukseen liittyvät valtiot sitoutuivat määräämään
lain mukaan rangaistaviksi teoiksi rodulliseen ylemmyyteen tai
rotuvihaan perustuvien aatteiden levittämisen, rotusyrjintään
yllyttämisen, jokaisen väkivallanteon tai kiihottamisen sellaiseen
tekoon jotain rotua tai muuta ihonväriä tai etnistä alkuperää olevaa
henkilöryhmää vastaan sekä rotusortotoiminnan avustamisen tavalla tai
toisella, mukaan luettuna sen rahoitus.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista
Käräjäoikeus totesi, että sananvapauden ja sen rajoitusten laajuutta
tulkittaessa oli otettava huomioon paitsi kansallisten säännösten
tarkoitus myös sananvapauden rajoittamisen tulkinta Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä. Ihmisoikeustuomioistuin
oli lukuisissa ratkaisuissaan arvioinut ihmisoikeussopimuksen 10
artiklan sananvapauden suojaa tapauksissa, joissa valittajat oli
tuomittu jäsenmaassa rangaistukseen lausumista, joiden oli katsottu
ylittäneen sananvapauden rajat.
Poliittiset mielipiteet kuuluivat sananvapauden ytimeen ja niillä oli
vahvin sananvapauden suoja. Ihmisoikeustuomioistuin oli toistuvasti
lausunut perusteluissaan lähtökohdan olevan, ettei ihmisoikeussopimuksen
10 artiklan 2 kohta antanut juurikaan mahdollisuutta rajoittaa
sananvapautta poliittisen puheen kohdalta tai yleisesti merkittävissä
kysymyksissä. Poliittista puhetta ei ihmisoikeustuomioistuimen mukaan
saanut rajoittaa ilman pakottavia syitä. Toisaalta
ihmisoikeustuomioistuin oli poliittisia kannanottoja koskevissa
ratkaisuissa ja siis sananvapauden ydinalueen kysymyksiä käsitellessään
korostanut, että suvaitsevaisuus ja ihmisten välinen tasa-arvo kuuluvat
demokratian kulmakiviin. Demokratiassa saattoi ihmisoikeustuomioistuimen
perustelujen mukaan tämän vuoksi olla välttämätöntä määrätä
seuraamuksia tai ryhtyä ennalta estäviin toimenpiteisiin silloin, kun
lausumilla yllytettiin suvaitsemattomuuteen perustuvaan vihaan
uskonnollinen suvaitsemattomuus mukaan lukien, taikka luotiin,
edistettiin, puolustettiin tai yritettiin perustella sitä. Seuraamusten
ja toimenpiteiden oli oltava oikeassa suhteessa hyväksyttäviin
tavoitteisiin. Vihapuheet, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai
henkilöryhmiä, eivät ansainneet 10 artiklan suojaa. Sille, oliko kysymys
vihapuheesta, oli ratkaisukäytännössä annettu olennainen merkitys.
Käräjäoikeus totesi, että A oli kunnallispoliitikko. Hän ei ollut
esittänyt syytteessä kerrottuja lausumiaan varsinaisessa poliittisessa
keskustelussa. Oli kuitenkin käräjäoikeuden mukaan mahdollista, että hän
pyrki kirjoittamalla säännöllistä blogia luomaan itsestään kuvaa, joka
saattoi edistää myös hänen poliittisia tarkoitusperiään. Vaikka A:n
kirjoituksissa liikuttiin ainakin varsin lähellä sananvapauden
ydinaluetta, ei sananvapaus tuoltakaan osin ollut sovellettavaksi
tulevien normien ja oikeuskäytännön valossa rajoittamaton.
Kohta 1: Uskonrauhan rikkominen
Käräjäoikeus piti riidattomana, että islam oli rikoslain 17 luvun 10 §:n
1 kohdassa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta ja että Muhammad oli
islamissa säännöksen tarkoittamalla tavalla pyhä. Riidatonta oli niin
ikään, että A:n syytekohdassa 1 tarkoitettu väite oli esitetty lain
tarkoittamalla tavalla julkisesti.
A oli syytteessä kerrotut väitteet esitettyään pyrkinyt osoittamaan ne
itse määrittelemällään tavalla loogisten päättelyketjujen avulla todeksi
sekä samassa että myöhemmin blogipalstallaan julkaisemissaan
kirjoituksissa. A:n perustelut lähtivät eräistä uskonnollisen teoksen
yksityiskohdista ja teoksesta kysymyksessä olevassa uskonnossa
esitetystä totuudellisuusarvioinnista.
A:n väitteet oli muotoiltu siten, että ne yleistivät väitteen sisällön
koskemaan paitsi islamin pyhiä kohteita Muhammadia ja Allahia, myös koko
uskontokuntaa. A:n tarkoituksellisesti toistama pedofilia-termi omasi
poikkeuksellisen voimakkaan kielteisen arvolatauksen. Jo A:n valitsema
sanamuoto oli näin ollen omiaan halventamaan hänen kirjoituksensa
kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.
Käräjäoikeus katsoi yleisesti ottaen olevan selvää, että erilaisten
uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voitu käydä keskustelua
samalla tasolla kuin millä keskusteltiin esimerkiksi luonnontieteisiin
liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voitiin todistaa oikeiksi, kun
sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon
olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus oli
suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän
vuoksi ollut todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä
käytävässä keskustelussa. Uskontoon liittyvien pyhäksi määriteltyjen
instituutioiden riitauttaminen ja halventaminen johtivat tämän vuoksi
helposti enemmän tai vähemmän vakavaan kiistaan osapuolten välillä
riippuen siitä, miten voimakas uskonnon asema henkilölle tai
uskonnolliselle yhdyskunnalle oli. Nämä seikat filosofian tohtori A oli
epäilemättä ymmärtänyt. A:n perustelut väitteilleen olivat siten
tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttivät loogisilta.
Toisin olisi asia ollut arvioitava esimerkiksi siinä tapauksessa, että A
olisi asiallisia ja tavanomaisia sanamuotoja käyttäen kritisoinut
esimerkiksi sellaisia konkreettisia tapauksia, joissa nuoret
muslimitytöt olisivat joutuneet uskontonsa seurauksena huonosti
kohdelluiksi.
A:n kirjoituksen erityispiirre oli, että se oli osoitettu tämän
kaltaisiin asioihin erikoistuneelle syyttäjälle. Tuollainen väitetty
sananvapauden- tai syytekynnyksen rajojen selvittämistarkoitus ei
oikeuttanut menettelyyn, joka rikkoi lakia. Käräjäoikeuden mukaan oli
selvää, että luettuaan A:n väitteet ja niiden perustelut myös sellaiset
henkilöt, joille Muhammad tai islam eivät olleet pyhiä, ymmärsivät, että
kysymys oli herjaamisesta ja häpäisemisestä ja pitivät väitteitä
loukkaavina. Näin siitä huolimatta, että lukija oli voinut todeta A:n
osoittaneen kirjoituksensa syyttäjälle.
Syytteessä kerrottujen väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena
ei ollut ollut käydä asiallista keskustelua islamin uskon epäkohdista
vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä
olevan uskonnon pyhiä arvoja. A:n lausuma oli ollut omiaan ruokkimaan
uskonnollista suvaitsemattomuutta. Käräjäoikeuden johtopäätös oli, että A
oli syytteen kohdassa 1 kerrotut väitteet esittäessään toiminut
loukkaamistarkoituksessa ja syyllistynyt siten uskonrauhan rikkomiseen.
Kohta 2: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Käräjäoikeus piti kohdan 2 osalta riidattomana, että syytteessä kerrottu väite oli levitetty yleisön keskuuteen.
A:n väitteen sisältö oli tekstin kokonaisuudesta irrotettuna tyypillinen
niin sanottu vihapuhe. Pelkästään kysymyksessä olevan lauseen lukemalla
voisi päätellä, että A:n tarkoituksena olisi ollut yleistämällä
halventaa ja solvata lukijoille somalialaista alkuperää olevia
maahanmuuttajia. Asiaa ainoastaan tällä tavalla tarkasteltaessa olisi
tultava siihen tulokseen, että A:n menettely täyttäisi kansanryhmää
vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön.
Kysymyksessä olevan lausuman perusteluista oli kuitenkin todettavissa,
että A:n tosiasiallisena tarkoituksena oli tämän väitteensä osalta ollut
arvostella viranomaisten menettelyä siltä osin kuin nämä eivät olleet
puuttuneet sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen, jossa oli arveltu
päissään tappamisen olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.
Syytteessä tarkoitetulla väitteellä A oli selvästi pyrkinyt osoittamaan
olevan mahdollista, että maahanmuuttajat saattoivat nauttia parempaa
suojaa viranomaisten taholta kuin alkuperäisväestö. A oli väitteensä
perusteluissa lisäksi nimenomaisesti ilmoittanut, ettei hänen
tarkoituksenaan ollut yleistää väitettään koskemaan kaikkia somaleita,
hän oli esittänyt väitteensä perusteeksi tilastotietoja ja korostanut,
ettei käsitellyt väitettään faktana. Kirjoituksesta ilmeni, että A:n
väite oli toteutettu satiirin keinoin viittaamalla sekä sanomalehden
pääkirjoitukseen että siitä kantelun johdosta lausuneen Julkisen sanan
neuvoston päätökseen. Väitettä ei ollut esitetty totuutena, eikä
kirjoitusta voitu siten myöskään tulkita. Käräjäoikeuden johtopäätös
oli, ettei A:n tarkoituksena ollut ollut panetella tai solvata
somalialaisia vaan mainittu ihmisryhmä oli valikoitunut hänen
viranomaistoimintaan kohdistamansa kritiikin välineeksi lähinnä
sattumaan verrattavista syistä.
A:n kirjoituksesta ilmeni, että syytteen kohdissa 1 ja 2 tarkoitetut
väitteet oli esitetty erilaisessa tarkoituksessa. Kohdassa 2 esitetyn
väitteen osalta A:lta oli puuttunut panettelu- ja solvaustarkoitus.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Rangaistusseuraamus
A oli julkaissut uskonrauhan rikkomisena hänen syykseen luetun
kirjoituksen internetissä ja siten periaatteessa rajattoman lukijakunnan
saataville. Kysymyksessä olevan kaltaisella blogikirjoittelulla oli
kuitenkin todellisuudessa varsin rajallinen määrä lukijoita. Laajempaan
tietoisuuteen syytteessä kerrotut väitteet olivat tulleet vasta, kun A:n
joutuminen syytteeseen oli uutisoitu. Asian todellisuudessa saaman
julkisuuden määrää A ei mitä ilmeisemminkään ollut kohdassa 1 käsitellyt
väitteet kirjoittaessaan voinut arvata. A:n menettelystä ilmenevä hänen
syyllisyytensä edellytti näissä olosuhteissa sakkorangaistuksen
tuomitsemista.
Käräjäoikeus luki A:n syyksi kohdassa 1 tarkoitetun uskonrauhan
rikkomisen ja tuomitsi hänet siitä 30 päiväsakkoon. Käräjäoikeus määräsi
syytteessä tarkoitetusta kirjoituksesta poistettavaksi yleisön
saatavilta yksilöimänsä yhdeksän kappaletta. Kohdan 2 syyte
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jussi Sippola.
Helsingin hovioikeuden tuomio 29.10.2010
Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen.
A kertoi hovioikeudessa, että niin sanotun blogin pitäminen liittyi
keskeisesti hänen poliittiseen toimintaansa ja että koko hänen
poliittinen tunnettavuutensa edellisiä kuntavaaleja edeltävältä ajalta
perustui blogiin. A käsitteli blogissaan muun muassa maahanmuuttoon ja
monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä samoin kuin kielikysymyksiä ja
sananvapausasioita. Syytteessä tarkoitetussa blogikirjoituksessaan A
oli ottanut kantaa erääseen Tampereen käräjäoikeuden tuomioon muun
muassa uskonrauhan rikkomista koskevassa asiassa ja kritisoinut
käräjäoikeuden tulkintaa, jonka mukaan pelkkä henkilön kokema
loukkaantuminen voisi tehdä väitteestä juridisessa mielessä
lainvastaisen. Tulkinta johtaisi siihen, että esimerkiksi eri
ihmisryhmiin ja heidän uskontoihinsa kohdistettavan kritiikin
luvallisuus riippuisi siitä, miten herkkiä ihmisryhmät tai heidän
edustajansa olivat loukkaantumaan arvostelusta. Lisäksi A oli ottanut
kantaa sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa esitettyyn väitteeseen
suomalaisten kansallisista tai geneettisistä erityispiirteistä. A oli
pitänyt väitettä loukkaavana, ja hän olisi pitänyt vastaavaa väitettä
loukkaavana riippumatta siitä, mihin kansanryhmään se kohdistui. A oli
tuonut väitteen loukkaavuuden esiin omassa kirjoituksessaan korvaamalla
sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa mainitut suomalaiset somaleilla,
koska somalit nauttivat hänen mukaansa erityissuojelua Suomessa.
Kirjoitus oli ollut kritiikkiä viranomaistoimintaa kohtaan. Kirjoituksen
tyylilaji oli ollut hänen omaa sarkastista tyyliään.
Uskonrauhan rikkominen
Uskonrauhan rikkomista koskevan syyksilukemisen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Tuomitseminen rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta kiihottamisesta
kansanryhmää vastaan edellytti tekijän tahallisuutta. Sanotun säännöksen
esitöistä (LaVM 22/1994 vp s. 9 - 10) ilmeni, että säännöksessä
mainitut teot oli arvioitu sellaisinaan niin haitallisiksi, että
rikosoikeudellista rangaistusuhkaa oli pidetty perusteltuna riippumatta
tekijän nimenomaisesta tarkoituksesta. Myöskään oikeuskäytännössä
rangaistavuus ei ollut vakiintunut koskemaan vain panettelu- tai
solvaustarkoituksessa tehtyjä tekoja. Asiassa oli siten kysymys siitä,
oliko A:n täytynyt ymmärtää kohdassa 2 tarkoitetun väitteensä
kansanryhmää panetteleva ja solvaava luonne, ja vaikka näin
katsottaisiin olevan, mikä merkitys muun muassa perustuslain 12 §:ssä ja
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvatulle sananvapaudelle
oli annettava arvioitaessa hänen rikosoikeudellista vastuutaan.
A ei ollut edes väittänyt, että kohdassa 2 tarkoitettu somaleja koskeva
väite ei olisi ollut loukkaava. Päinvastoin hän oli lähtenyt siitä, että
mainittu väite samoin kuin sanomalehti Kalevan pääkirjoituksessa
esitetty etnisesti suomalaisia koskeva väite olivat loukkaavia. Jo tähän
nähden oli selvää, että A:n oli täytynyt ymmärtää, että kohdassa 2
tarkoitettu väite sellaisenaan oli somaleja panetteleva ja solvaava.
Näin ollen A:n teko täytti lähtökohtaisesti kiihottamista kansanryhmää
vastaan koskevan rikoksen tunnusmerkistön.
Rikoslain 11 luvun 10 §:n tulkinnassa ja soveltamisessa oli kuitenkin
otettava huomioon myös sananvapauden suoja, jolloin mainitun
rangaistussäännöksen turvaamia perusoikeuksia oli punnittava vastakkain
sananvapauden kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
ratkaisukäytännöstä (esim. Feret v. Belgia, tuomio 16.7.2009) ilmeni
käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen seikkojen ohella, että
poliittisessa keskustelussa oli voitava esittää käsityksiä
yhteiskunnallisista ongelmista siitä huolimatta, että ne loukkaavat,
järkyttävät tai huolestuttavat jotain väestönosaa. Samalla oli kuitenkin
vältettävä rasistisen syrjinnän puoltamista.
Hovioikeuden mukaan yleisesti kiinnostavaan keskusteluun osallistuja sai
turvautua tiettyyn liioitteluun tai jopa provokaatioon eli jossakin
määrin maltittomiin lausumiin (esim. Carlan v. Romania, tuomio
20.4.2010, ja Haguenauer v. Ranska, tuomio 22.4.2010).
Hovioikeus totesi, että A:n blogissaan julkaisemat kirjoitukset olivat
esitetyn näytön perusteella olleet olennainen osa hänen poliittista
toimintaansa ja niillä oli ollut huomattava vaikutus hänen poliittiseen
tunnettavuuteensa. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että kohdassa 2
tarkoitettu A:n blogissaan 3.6.2008 julkaisema somaleja koskeva väite
liittyi jo sanavalinnoista ilmenevin tavoin välittömästi sanomalehti
Kalevan 20.5.2008 julkaistuun pääkirjoitukseen ja siinä suomalaisista
esitettyyn väitteeseen. A:n väitettä ei ollut perusteltua tarkastella
irrallaan asiayhteydestään eli ottamatta huomioon sitä, että hän oli
julkaissut väitteensä osana sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen sekä
sitä seuranneisiin Julkisen sanan neuvoston ja syyttäjäviranomaisen
ratkaisuihin kohdistunutta arvostelua. Oli selvää, että A olisi voinut
valita kirjoitustyylinsä ja ilmaisunsa toisin ja asiallisemmin. A:n
ilmeisenä pyrkimyksenä oli kuitenkin ollut osoittaa julkisuudessa
suomalaisista esitetyn väitteen loukkaavuus rinnastamalla se suoraan
toiseen kansanryhmään kohdistuvaan vastaavaan kärjekkääseen väitteeseen
ja tällä tavoin kritisoida viranomaistoimintaa kyseisessä
konkreettisessa tapauksessa. Ottaen huomioon edellä sekä käräjäoikeuden
tuomiossa sananvapauden suojasta selostetut seikat hovioikeus katsoi,
että kirjoituksen tässä osassa oli kokonaisuus huomioon ottaen pysytty
sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa. Kohdassa 2 tarkoitetun
väitteen julkaisemista ei siten ollut tässä tapauksessa pidettävä
oikeudenvastaisena ja rangaistavana.
Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla
hovioikeus katsoi, että aihetta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen
muuttamiseen kohdan 2 syytteen hylkäämisen osalta ei ollut.
Rangaistus
Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden A:lle tuomitsema sakkorangaistus
oli oikeudenmukaisessa suhteessa hänen syykseen luetun rikoksen
vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä hänen
muuhun rikoksesta ilmenevään syyllisyyteensä. Perusteita rangaistuksen
tuomitsematta jättämiselle ei ollut. Näin ollen aihetta käräjäoikeuden
tuomion muuttamiseen rangaistuksen osalta ei ollut.
Verkkoviestiä koskeva poistamisvaatimus
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden ratkaisua määräten yleisön saatavilta
poistattavaksi ja hävitettäväksi syyttäjän kohdan 1 osalta vaatiman
sisällöltään lainvastaisen verkkoviestin siten, että poistamismääräys
rajoitettiin kahteen kappaleeseen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela (eri mieltä), Leena Järvilahti ja Tatu Leppänen.
Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Paimela totesi, että käräjäoikeuden
tuomiossa selostetut A:n blogissaan yleisön saataville 3.6.2008
saattamat kirjoitukset sekä kohdan 1 että kohdan 2 osalta liittyivät
molemmat olennaisena osana hänen poliittiseen toimintaansa ja niillä
molemmilla oli ollut huomattava vaikutus hänen tunnettavuuteensa.
Kirjoituksia ei kuitenkaan ollut, kuten käräjäoikeus oli todennutkin,
esitetty poliittisessa keskustelussa eikä niiden suhdetta sananvapauteen
näin ollen ollut arvioitava sinänsä lievemmin.
A oli kirjoituksessaan käräjäoikeuden tuomion 1 kohdassa kerrotuin
tavoin kritisoinut muun muassa Tampereen käräjäoikeuden erästä tuomiota
uskonrauhan rikkomista koskevassa asiassa, jossa oli kysymys islamista
ja profeetta Muhammadista. A oli kritisoinut käräjäoikeuden tulkintaa
rikoksen täyttymisestä. Arvostelunsa oikeuttamiseksi A oli halunnut
asettaa asianomaiselle valtionsyyttäjälle syytteen 1 kohdassa
tarkoitetun ”syötin” kysyäkseen, oliko näin ollen myös seuraava väite
muslimien uskonnollisia tuntoja loukkaava ja siten laiton: ”Profeetta
Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis
pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Kirjoituksessaan A myös itse vastasi väitteeseensä ja piti väitettä
varmasti muslimien uskonnollisia tuntoja loukkaavana. Väite pedofiliasta
perustui A:n mukaan siihen, että Muhammad ”viisikymppisenä äijänä”
kihlasi 6- tai 7- vuotiaan Aishan ja miten heidän liittonsa ”täyttyi”
Aishan ollessa 9-vuotias. A esitti ilmoituksensa mukaan ”loogiset
ketjut”, joiden perusteella hän päätyi johtopäätökseen, että väitteen
oikeellisuus voitiin kiistää vain kiistämällä koraanin totuudellisuus
tahi Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan
tahdon mukaisia. A:n mukaan väite koraanin perusteella oli näin ollen
tosi.
A oli kiistänyt kirjoituksellaan pyrkineensä koettelemaan ja testaamaan
sananvapauden rajoja. A oli kiistänyt väitetyn loukkaamistarkoituksen.
Paimela totesi, että perustuslain 12 §:n ja Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan takaama sananvapaus käsittää myös
oikeuden esittää sellaista informaatiota, mielipiteitä ja ajatuksia,
jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät muita ihmisiä.
Demokraattista yhteiskuntaa ei olisi ilman monikulttuurisuutta,
suvaitsevaisuutta ja vapaamielisyyttä. Demokratialle oli olennaista
sallia erilaisten mielipiteiden esittäminen ja herättäminen, kunhan ne
eivät vahingoittaneet demokratiaa itseään. Näin ollen muun muassa
uskonnot kuuluivat arvostelun piiriin, eikä sananvapautta pitänyt
sinänsä rajoittaa uskonnon suojelemisen varjolla. Sellainen
sananvapauden väärinkäyttö, jolla pyrittiin tekemään tyhjäksi muiden
ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien toteutuminen, voitiin
kuitenkin ihmisoikeussopimuksen 10(2) artiklan nojalla säätää
rangaistavaksi.
A:n blogikirjoituksista, joita syyttäjä oli nimennyt todisteikseen,
voitiin päätellä, että A, joka oli koulutukseltaan filosofian tohtori ja
kielitieteilijä, oli taitava kirjoittaja. Kirjoitukset osoittivat niin
sanottua kielenhallintaa; nyt kysymyksessä olevan edellä selostetun
kirjoituksen kysymyksen asettelu ja alatyylisen tyylilajin valinta
olivat selvästi harkittua. Riippumatta siitä, oliko A:n kirjoituksessaan
kuvaama perusteluketju looginen vai ei, kirjoituksen sisältö oli
käräjäoikeuden toteamin tavoin loukkaava. A oli julkaissut kirjoituksen
loukkaamistarkoituksessa. Tässä tapauksessa A:n mainitunlaiseen
kirjoitteluun ja siten sananvapauteen puuttuminen oli ollut
välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.
Sillä seikalla, että valtionsyyttäjän syyttämiskäytännössä jossain
toisessa vastaavanlaisessa asiassa syytekynnyksen ylittymistä oli
arvioitu mahdollisesti toisin, ei nyt kysymyksessä olevan asian
arvioinnin kannalta ollut merkitystä.
Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla
Paimela hylkäsi A:n valituksen kohdan 1 osalta ja jätti enemmistön
tavoin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi. Muulta eli kohdan
2 osalta Paimela oli samaa mieltä kuin enemmistö.
Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa
Syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa. Syyttäjä vaati
valituksessaan kohdan 2 osalta, että A:n syyksi luetaan kiihottaminen
kansanryhmää vastaan. Syyttäjä vaati lisäksi, että A:n kirjoitus
poistetaan yleisön saatavilta siltä osin kuin siinä esitetään
syytekohdassa 2 mainittu teksti.
A vaati valituksessaan, että uskonrauhan rikkomista koskeva syyte hylätään.
Syyttäjä vastasi A:n valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. A ei
käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastata syyttäjän valitukseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
I Kysymyksenasettelu
1. A on internetissä olevalla sivustollaan www.A.com/scripta julkaissut
3.6.2008 kirjoituksen otsikolla ”Muutama täky Illmanin Mikalle”.
Kirjoituksessa on esitetty jäljempänä selostetut kaksi lausumaa, joiden
johdosta virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta rikoslain 17
luvun 10 §:n nojalla uskonrauhan rikkomisesta ja rikoslain 11 luvun 10
§:n nojalla kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyttäjä on lisäksi
vaatinut, että syytteessä tarkoitetut sisällöltään lainvastaiset
verkkoviestit määrätään sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä
annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla poistettaviksi yleisön saatavilta
ja hävitettäviksi.
2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi uskonrauhan rikkomisen ja
tuominnut hänet siitä 30 päiväsakon rangaistukseen. Syyte
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on käräjäoikeudessa hylätty.
Käräjäoikeus on määrännyt kirjoituksen tuomiolauselmassa yksilöidyin
tavoin poistettavaksi yleisön saatavilta.
3. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen
muutoin, mutta on määrännyt yleisön saatavilta poistettavaksi ja
hävitettäväksi vain ne kirjoituksen kappaleet, joihin syyksilukeminen on
kohdistunut.
4. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys
siitä, onko A:n syyksi luettava myös kiihottaminen kansanryhmää vastaan
ja määrättävä myös tämän lausuman sisältävät verkkoviestin osat
poistettavaksi ja hävitettäväksi. A:n valituksen perusteella kysymys on
siitä, onko syyte uskonrauhan rikkomisesta hylättävä. Lisäksi kysymys on
rangaistuksen määräämisestä.
II Uskonrauhan rikkominen
II.1. Uskonrauhan rikkomista koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinnan lähtökohdat
5. Rikoslain 17 luvun 10 §:n 1 kohdan mukaan uskonrauhan rikkomisesta
tuomitaan se, joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai
loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen
yhdyskunta muutoin pitää pyhänä.
6. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on
todettu, että uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta
uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Sitä ei toteuta myöskään
ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, johon sisältyy asiallisia
perusteita. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että on ilmaistu pyhänä
pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys, joka on omiaan halventamaan
kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä. Teon rangaistavuus edellyttää
myös, että teko tapahtuu loukkaamistarkoituksessa. Loukkaus voidaan
katsoa näin tehdyksi, kun herjaamisen tai häpäisemisen loukkaavuuden
käsittävät myös sellaiset henkilöt, jotka kenties itse eivät pidä
herjaamisen tai häpäisemisen kohdetta pyhänä, mutta antavat arvoa
toisella tavalla ajattelevien ihmisten vakaumukselle (HE 6/1997 vp s.
128).
7. Niin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/1997 vp s. 3)
on todettu, rangaistussäännöksen suojelukohteina ovat kansalaisten
uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa.
Säännöksen taustalla on siten sekä yleinen järjestys että toinen
perusoikeus, yksilön uskonnonvapaus.
8. Uskonnonvapautta turvataan nykyisin perustuslain 11 §:ssä ja Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 9 artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on
lisäksi otettava huomioon perustuslain 12 §:ssä ja
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattu sananvapauden suoja.
Ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan 2 kohdan ja 10 artiklan 2 kohdan mukaan
sekä uskonnonvapautta että sananvapautta voidaan lailla rajoittaa, jos
se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa yleisen
turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai muiden henkilöiden oikeuksien
turvaamiseksi. Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan
todennut, että uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen
taustalla olevia, kohdassa 6 mainittuja perusteita sananvapauden
rajoittamiselle voitiin pitää tuolloisen hallitusmuodon 10 §:n ja
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen mukaisina (PeVL 23/1997 vp
s. 3).
9. Uskonrauhan rikkomista koskevan rangaistussäännöksen sisällössä on
siten pyritty ottamaan huomioon vastakkain olevat perusoikeudet. Ne on
myös säännöstä sovellettaessa sovitettava yhteen ja pyrittävä
toteuttamaan rinnakkain. Perusoikeuksien keskinäinen punninta on
tapauskohtaista, ja siinä on otettava huomioon muun muassa se,
millaisesta, missä asiayhteydessä ja tarkoituksessa tehdystä ja kuinka
voimakkaasta uskonnollisia arvoja vastaan kohdistuneesta loukkauksesta
sananvapauden käyttämisessä on kysymys sekä muut olosuhteet. Tältä
pohjalta on arvioitava, kuinka välttämättömänä sananvapauteen
puuttumista on pidettävä.
II.2. A:n kirjoituksen sisältö
10. Kirjoituksessa on tuotu aluksi esille Tampereen käräjäoikeuden
muutama päivä aikaisemmin antama tuomio, jolla eräs henkilö oli tuomittu
vankeusrangaistukseen muun ohella uskonrauhan rikkomisesta sillä
perusteella, että hän oli pilkannut profeetta Muhammadia. Kirjoituksen
mukaan valtionsyyttäjä Mika Illmanin ja käräjäoikeuden kanta oli, että
profeetta Muhammadin loukkaaminen oli laitonta, koska Muhammad on
muslimeille pyhä, minkä seikan kirjoituksessa mainittu professori oli
vahvistanut. Kirjoituksessa on edelleen todettu, että ”toisaalta
professori osaisi varmasti vahvistaa senkin, että kristinuskossa Jeesus
ja Jumala ovat pyhiä hahmoja. Tämä ei tietenkään estä ketään
pilkkaamasta Jeesusta ja Jumalaa vapaasti valitsemallaan tavalla”.
11. Tämän jälkeen kirjoituksessa on esitetty: ”Aion seuraavaksi heittää
Mikalle syötin: Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian
pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
Tässä kappaleessa mainittu virke on merkitty kirjoitukseen vahvennetulla
tekstityypillä.
12. Kirjoituksessa on kysytty, ovatko nämä lauseet laittomia, ja todettu
niiden varmasti loukkaavan muslimin uskonnollisia tuntoja. Tämän
jälkeen kirjoituksessa on ilmoitettu asiaa lähestyttävän loogisten
ketjujen avulla ja tuotu esille ”viisikymppisen” Muhammadin ja hänen
kihlaamansa 6- tai 7-vuotiaan Aishan aviosuhde sekä sen ”täyttyminen”
tytön ollessa 9-vuotias. Edelleen kirjoituksessa on todettu, että
vahvennetulla esitetyt väitteet eivät pitäisi paikkaansa vain, jos
väitetään, että ”a) Koraani ei ole kirjaimellisesti totta (ts. Muhammad
ei yhtynyt 9-vuotiaaseen tyttöön). Tämä ei käy, koska islamilaisen
doktriinin ja muslimien näkemyksen mukaan Koraani on kirjaimellisesti
otettavaa Jumalan sanaa. Yhtymistä ja Aishan ikää ei siis voitu kiistää
loukkaamatta muslimeja. b) Muhammadin toiminta ei ollut kaikilta osin
hyväksyttävää. Tämäkään ei käy, koska muslimien (ja Tampereen
käräjäoikeuden) näkemyksen mukaan Muhammadin kritisointi on Jumalan
kritisointia ja siten pyhäinhäpäisyä. Rangaistus on kuolema. Muslimit
uskovat, että Muhammadin teot olivat Jumalan tahdon mukaisia. Koska
lapseen yhtyminen oli Muhammadin teko, myös se oli Jumalan tahdon
mukainen.”
13. Tämän jälkeen kirjoituksessa on todettu, että kaikki
argumentatiiviset väylät vahvennetulla tekstityypillä esitettyjen
väitteiden kumoamiseksi oli teologisesti tukittu ja että Muhammadin
pedofiiliys ja muslimien sekä Allahin pedofiliamyönteisyys voitiin
kiistää vain kiistämällä Koraanin kirjaimellinen totuudellisuus tai
Muhammadin asema Jumalan lähettiläänä, jonka teot ovat Jumalan tahdon
mukaisia. Lopuksi kirjoituksessa on toistettu vahvennetulla
tekstityypillä aiemmin esitetty väite, tällä kertaa myös alleviivattuna.
II.3. Hovioikeuden tuomio ja A:n keskeiset perusteet syytteen kiistämiselle
14. Hovioikeuden hyväksymä syyte uskonrauhan rikkomisesta on perustunut
siihen, että A oli edellä kohdassa 11 mainitulla kirjoituksessa
korostetulla tekstityypillä kahdesti esittämällään lausumalla
loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja häpäissyt sitä, mitä
uskonnonvapauslaissa tarkoitetut islamilaiset uskonnolliset yhdyskunnat
pitävät pyhänä. Syytteessä on katsottu, että lausuman esittäminen
loukkaa Suomessa asuvien muslimien uskonnollisia vakaumuksia ja
vaarantaa yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan.
15. A on esittänyt, että syytteenalaiset lausumat olivat olleet osa
hänen sananvapaudesta käymäänsä keskustelua ja syyttäjäviranomaisiin
kohdistuvaa arvostelua, jonka tarkoituksena on ollut osoittaa
viranomaistoiminnan linjattomuus ja sananvapauden rajojen vaihteleminen
eri uskonnoista keskusteltaessa. A:n mukaan väitteet eivät
asiayhteydessään ole olleet loukkaavia, eikä hänellä ole ollut väitteet
esittäessään lain edellyttämää loukkaamistarkoitusta. Hän on lisäksi
todennut, että hänen esittämänsä väitteet ovat islamin omiin lähteisiin
nojautuvina tosia.
II.4. Korkeimman oikeuden arviointi
16. Korkein oikeus toteaa, että A on kirjoituksensa julkaistessaan
toiminut kunnallispoliitikkona. Vaikka A ei ole esittänyt kysymyksessä
olevia kirjoituksia varsinaisessa poliittisessa keskustelussa vaan
ylläpitämässään blogissa, blogi ja hänen siinä käsittelemänsä aiheet
ovat liittyneet hänen poliittiseen toimintaansa ja siinä esiin
nostettuihin kysymyksiin. Tämä seikka on otettava huomioon punnittaessa
sananvapauden ulottuvuutta ja sen rajoittamisen välttämättömyyttä esillä
olevassa tapauksessa.
17. Ihmisoikeustuomioistuin on useassa yhteydessä todennut, että
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohta ei juurikaan antanut
mahdollisuutta rajoittaa poliittista puhetta tai keskustelua yleisesti
kiinnostavista kysymyksistä ja että poliittisen keskustelun vapautta
voitiin rajoittaa vain pakottavin perustein. Ihmisoikeustuomioistuin on
toisaalta korostanut sitä, että poliittisenkaan keskustelun vapaus ei
ollut rajoittamaton ja että demokraattinen ja pluralistinen yhteiskunta
perustui suvaitsevuuteen ja ihmisten tasa-arvoon. Sen vuoksi
oikeasuhtaisia seuraamuksia saattoi olla tarpeen määrätä silloin, kun
luotiin muun muassa uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa
tai siihen yllytettiin taikka sitä yritettiin perustella (esimerkiksi
Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat 40 ja 41, Erbakan v. Turkki
6.7.2006 kohdat 55.iv ja 56, Karatepe v. Turkki 31.7.2007 kohta 25 ja
Féret v. Belgia 16.7.2009 kohdat 63 ja 64). Kun kaiken
suvaitsemattomuuden vastustaminen kuului olennaisena osana
ihmisoikeuksien suojeluun, oli erittäin tärkeää, että poliitikot
välttivät puheissaan lausumia, jotka saattoivat ruokkia
suvaitsemattomuutta (Erbakan v. Turkki kohta 64).
18. Uskonnollisia kysymyksiä koskevan sananvapauden osalta
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on todettu muun muassa,
että uskonnonharjoittajien tuli suvaita ja hyväksyä se, että toiset
torjuivat heidän uskonnolliset käsityksensä tai jopa levittivät heidän
uskolleen vihamielisiä oppeja. Uskonnollisten mielipiteiden yhteydessä
sananvapauden käyttämiseen liittyviin vastuisiin kuitenkin sisältyi
velvollisuus mahdollisimman pitkälle välttää aiheettoman hyökkääviä ja
siten toisten oikeuksia loukkaavia ilmaisuja, jotka eivät mitenkään
edistäneet ihmisoikeuksista käytävää julkista keskustelua. Näin ollen
saattoi olla välttämätöntä kieltää tai säätää rangaistaviksi
uskonnollisen kunnioituksen kohteisiin kohdistuvat sopimattomat
hyökkäykset edellyttäen kuitenkin, että toimenpiteet olivat suhteessa
hyväksyttäviin päämääriin. Sananvapauden rajoitusten välttämättömyys
tuli perustella vakuuttavasti (Otto-Preminger-Institut v. Itävalta
20.9.1994 kohdat 47, 49 ja 50 sekä I.A. v. Turkki 13.9.2005 kohdat 24 -
28).
19. Korkein oikeus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että Euroopan
neuvoston yleiskokous on vuonna 2006 antanut päätöslauselman
ilmaisunvapaudesta ja uskonnollisten vakaumusten kunnioittamisesta
(Resolution 1510(2006) Freedom of expression and respect for religious
beliefs) sekä vuonna 2007 suosituksen koskien jumalanpilkkaa,
uskonnollisia loukkauksia ja vihanlietsontaa henkilöitä vastaan heidän
uskonnollisen vakaumuksensa perusteella (Recommendation 1805(2007)
Blasphemy, religious insults and hate speech against persons on grounds
of their religion). Päätöslauselma ja suositus kuvastavat pyrkimystä
korostaa ilmaisunvapautta uskonnollisten aiheiden kriittisenkin
käsittelyn yhteydessä ja ohjata kansallista lainsäädäntöä niin, että
rangaistavaksi säädettäisiin lähinnä sellaiset uskonnollisiin aiheisiin
liittyvät loukkaavat ilmaisut, jotka ovat rinnastettavissa uskonnollista
ryhmää vastaan suunnattuun kiihottamiseen, väkivallan tai vihan
lietsontaan taikka jotka vakavasti häiritsevät yleistä järjestystä.
20. Korkein oikeus toteaa, että A:n tarkoituksena väitteet esittäessään
on saattanut sinänsä osaltaan olla arvostella viranomaisten toimintaa
eri uskontoihin liittyvissä sananvapauskysymyksissä. Niin kuin A:kin on
todennut, uskonnosta ja sen opista on voitava käydä kriittistä
keskustelua. Uskontoja ja niiden oppeja koskeva kärkevä, pisteliäs ja
jopa loukkaavaksikin koettavissa oleva arvostelu on siten sananvapauteen
kuuluvana oikeutena lähtökohtaisesti sallittua. Näin on asia varsinkin
silloin, kun tällaista keskustelua käydään tai arvostelua esitetään
yhteiskunnallisesti merkityksellisessä asiayhteydessä, kuten
sananvapaudesta tai viranomaistoiminnasta käytävän asiallisen
keskustelun yhteydessä. Niin kuin edellä viitatusta
ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstäkin ilmenee, sananvapaus ei
kuitenkaan ole edes tällöin rajoittamaton.
21. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevat väitteet, joiden
mukaan profeetta Muhammad oli pedofiili, islam pedofilian pyhittävä
pedofiiliuskonto ja pedofilia Allahin tahto, ovat sekä sisällöltään että
erityisesti ilmaisutavaltaan voimakkaan herjaavia ja häpäiseviä. Tämä
ilmaisujen luonne on ilmeinen sellaisellekin, joille niiden kohteet
eivät ole pyhiä. Kysymys ei siten ole ollut pelkästään uskonnon ja
siihen liittyvien ilmiöiden asiallisesta arvostelusta kärjekkäitä,
loukkaavia tai provosoivia ilmaisuja käyttäen, vaan sen laatuisesta
herjaavasta hyökkäyksestä islamia ja sen pyhänä pitämiä kohtaan, jonka
johdosta muslimit ovat voineet perustellusti tuntea joutuneensa
oikeudettoman ja loukkaavan hyökkäyksen kohteeksi (I.A. v. Turkki
13.9.2005 kohta 29). Nykyislamiin ja sen pyhinä pitämiin uskonnollisen
kunnioituksen kohteisiin kohdistuvien väitteiden herjaavuutta ei ole
ollut omiaan vähentämään se A:n esiin nostama seikka, että
kirjoituksessa on pyritty todistelemaan sanottujen väitteiden
paikkansapitävyyttä viittaamalla profeetta Muhammadin elämästä
koraanissa kerrottuun.
22. Korkein oikeus katsoo, että sanotun kaltaisten herjaavien väitteiden
esittämiseen ei ole oikeuttanut A:n väittämä tarkoitus selvittää
sananvapauden rajoja tai osoittaa viranomaistoiminnan
epäjohdonmukaisuutta. Näihin kysymyksiin liittyvän, voimakkaankin
arvostelun esittäminen olisi ollut mahdollista ilman islamin pyhänä
pitämien arvojen häpäisemistä. Kyseessä olevan kaltaiset, koko
uskontokunnan ja sen pyhät kunnioituksen kohteet voimakkaan kielteisesti
leimaavat herjaavat iskulauseet eivät edistä uskonnoista tai
yhteiskunnallisista kysymyksistä käytävää keskustelua, vaan ne ovat
päinvastoin omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista
suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Näistä syistä sekä yleisen
järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on
perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan
puututaan rikosoikeudellisin seuraamuksin.
23. Kysymyksessä olevien lausumien sisältö ja esitystapa huomioon ottaen
A on epäilyksittä käsittänyt niiden herjaavan ja häpäisevän luonteen.
Myös A:n väittämä pyrkimys koetella sananvapauden rajoja ”heittämällä”
syyttäjälle ”syötti” osaltaan osoittaa sen, että hän on mieltänyt
esittämiensä väitteiden loukkaavan muslimien uskonnollisia tunteita
tunnusmerkistön täyttävällä tavalla. Tietoiseen loukkaamistarkoitukseen
viittaa sekin, että ilmaisut on esitetty kirjoituksessa kahdesti muusta
tekstistä selvästi erottuvalla tekstityypillä. A on siten ne
esittäessään toiminut rikoslain 17 luvun 10 §:ssä tarkoitetussa
loukkaamistarkoituksessa.
24. Korkein oikeus päätyy edellä mainituilla perusteilla siihen, ettei
hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ole uskonrauhan
rikkomista koskevan syyksilukemisen osalta aihetta.
III Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
III.1. Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva rangaistussäännös ja sen tulkinnan lähtökohdat
25. Tekoaikana 3.6.2008 voimassa olleen rikoslain 11 luvun 10 §:n
(212/2008) mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomitaan se,
joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja,
joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, etnistä,
rodullista tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa muuta
kansanryhmää. Säännös perustuu vuonna 1965 tehtyyn kaikkinaisen
rotusyrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen sekä vuonna 1966
hyväksyttyyn kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan
kansainväliseen yleissopimukseen, jotka ovat tulleet Suomessa voimaan
1970-luvulla (HE 19/1970 vp s. 1 ja HE 94/1993 vp s. 32).
Ihmisoikeustuomioistuin on hyväksynyt, että syrjinnän poistamista
koskeva yleissopimus otetaan huomioon tulkittaessa ihmisoikeussopimuksen
sananvapautta koskevaa 10 artiklaa (ks. Jersild v. Tanska, 23.9.1994,
kohta 30).
26. Mainittua rangaistussäännöstä on sovellettava tässä asiassa, koska
1.6.2011 voimaan tulleen rikoslain 11 luvun 10 §:n (511/2011)
soveltaminen ei johda lievempään lopputulokseen. Sanotulla
lainmuutoksella, jolla Suomen lainsäädäntö on saatettu vastaamaan
Euroopan Unionin neuvoston rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen
ja ilmaisujen torjumiseksi rikosoikeudellisin keinoin annettua
puitepäätöstä (2008/913/YOS) sekä Euroopan neuvoston jäsenmaiden
28.1.2003 tekemää Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan
yleissopimuksen lisäpöytäkirjaa (ETS 189), on pyritty täsmentämään tässä
asiassa sovellettavaksi tulevaa säännöstä.
27. Niin kuin myös voimassa olevaa säännöstä koskevissa esitöissä (HE
317/2010 vp s. 42) on todettu, tämänkin rangaistussäännöksen
soveltamisessa ja rangaistavuuden rajaamisessa on tärkeää ottaa huomioon
säännöksen suhde perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen
suojaamaan sananvapauteen. Viestintään ei saa puuttua enempää kuin on
välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa
oikeusvaltiossa. Niinpä esimerkiksi maahanmuutto- ja
ulkomaalaispolitiikan tai siitä vastuussa olevien ankarakaan arvostelu
ei sellaisenaan täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Rangaistavaa kuitenkin
on kansanryhmien uhkaaminen, solvaaminen tai panettelu.
III.2. A:n kirjoituksen sisältö
28. Kohdassa 1 mainitussa A:n blogikirjoituksessa on tältä osin todettu
seuraavaa. ”Seuraava täky kuuluu: Ohikulkijoiden ryöstely ja
verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan
geneettinen erityispiirre.” Virke on esitetty vahvennetulla
tekstityypillä ja alleviivattuna.
29. Kirjoituksessa on kysytty, onko edellä mainittu väite sopimaton, ja
sen jälkeen todettu, että Julkisen Sanan Neuvostolle oli tehty kantelu
Kaleva-lehden pääkirjoituksesta, jossa ”päissään tappamisen arveltiin
olevan suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen
erityispiirre”. Kirjoituksessa on todettu, että neuvosto ei ollut
ottanut kantelua käsiteltäväkseen, ja siteerattu neuvoston sihteerin
seuraava lausuma: ”Kirjoittaja viitannee selvityksiin, joissa
humalajuominen on havaittu suomalaisen alkoholikulttuurin
erityispiirteeksi. Myös humalan ja väkivallan välillä on todettu
yhteyksiä. Ongelman geneettistä taustaa kirjoittaja ei käsittele faktana
vaan esittää siitä oman arvelunsa.”
30. Kirjoituksessa on tämän jälkeen esitetty, että koska kiihottaminen
kansanryhmää vastaan on virallisen syytteen alainen rikos ja koska
valtionsyyttäjä Illman ei ollut viran puolesta puuttunut Kalevan
juttuun, voitaneen tehdä johtopäätös, että negatiivisia,
kansallis-geneettisiä stereotypioita saa julkaista, kunhan niitä ei
käsitellä faktana.
31. Kirjoituksessa on edelleen lausuttu, että kaikki somalit eivät
tietenkään ryöstä tai loisi verovaroilla, mutta eivät toisaalta kaikki
suomalaisetkaan tapa päissään. Tämän jälkeen kirjoituksessa on esitetty
tilastotietoja somalien ryöstörikoksista ja työssä käymisestä sekä
todettu, että ryöstely ja loisiminen ovat somalien lukumäärään
suhteutettuina paljon tavallisempia ilmiöitä kuin humalassa tappaminen
suomalaisten keskuudessa. Kirjoitus päättyy seuraavaan toteamukseen.
”Niinpä esitän uudelleen arvioni (jota en käsittele faktana):
Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien
kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.” Viimeksi
mainittu virke on esitetty vahvennetulla tekstityypillä.
III.3. Syyte, A:n keskeiset perusteet syytteen kiistämiselle ja hovioikeuden tuomio
32. Syyte on tältä osin perustunut siihen, että A oli levittänyt yleisön
keskuuteen lausunnon ja tiedonannon, joissa panetellaan ja solvataan
somaleista koostuvaa kansallista tai siihen rinnastettavaa ryhmää
esittämällä, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien
kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre. Syytteen mukaan
lausuma sisältää asiallisesti väitteen, että kysymyksessä olevaan
ryhmään kuuluvilla ihmisillä on ominaispiirre, joka ennalta määrätysti
johtaa heidän kohdallaan yleiseen rikollisuuteen ja verovaroilla
loisimiseen. Sanottu syrjivä ja vahvasti yleistävä väite on siten
sanottua ihmisryhmää solvaava ja panetteleva, koska siinä kerrotuin
tavoin kuvattiin kokonaiseen ihmisryhmään kuuluvat ihmiset rikollisina
ja yhteiskunnan loisina ja muihin nähden ala-arvoisina. Syytteen mukaan
lausunto loukkaa näiden ihmisten ihmisarvoa. Syyttäjä on katsonut
väitteen niin sanotuksi vihapuheeksi, joka ei nauti sananvapauden
suojaa.
33. A on katsonut, ettei teko ole ollut oikeudenvastainen ja rangaistava
sen vuoksi, että väitteen esittämisessä on sen asiayhteys huomioon
ottaen ollut kysymys Julkisen Sanan Neuvoston ja valtionsyyttäjän
toiminnan sarkastisesta arvostelusta. Väitettä ei ollut esitetty
kirjoituksessa tosiasiana, vaan tarkoituksena oli osoittaa, että eri
etniset ryhmät nauttivat eriasteista suojaa ja olivat eriarvoisia lain
edessä sen suhteen, miten näihin ryhmiin kohdistettuihin solvaaviin ja
panetteleviin ilmauksiin suhtaudutaan ja reagoidaan muun muassa
viranomaistoiminnassa.
34. Hovioikeus on hylännyt syytteen. Hovioikeus on katsonut, että A:n
väite, joka oli sellaisenaan ollut somaleja panetteleva ja loukkaava,
oli liittynyt välittömästi sanomalehti Kalevan pääkirjoitukseen sekä
Julkisen Sanan Neuvoston ja syyttäjäviranomaisen ratkaisuihin
kohdistuneeseen arvosteluun. Hovioikeuden mukaan A:n ilmeisenä
pyrkimyksenä oli ollut osoittaa julkisuudessa suomalaisista esitetyn
väitteen loukkaavuus rinnastamalla se suoraan toiseen kansanryhmään
kohdistuvaan vastaavaan kärjekkääseen väitteeseen ja tällä tavoin
kritisoida viranomaistoimintaa. Hovioikeus on katsonut, että
kirjoituksessa oli tältä osin pysytty sallitun liioittelun ja
provokaation rajoissa.
III.4. Korkeimman oikeuden arviointi
35. Arvioinnin lähtökohtien osalta Korkein oikeus viittaa siihen, mitä
edellä kohdissa 16 ja 17 on todettu A:n kirjoituksen liittymisestä hänen
poliittiseen toimintaansa ja ihmisoikeustuomioistuimen tulkinnoista
sananvapauden rajoittamisesta tämän kaltaisissa yhteyksissä.
Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella voidaan päätellä, että
rikosoikeudelliseen seuraamukseen tuomitseminen on tullut kysymykseen
sananvapauden suojasta huolimatta lähinnä silloin, kun voidaan katsoa
ihmis- ja perusoikeuksia loukatun vihaan tai väkivaltaan yllyttämisen
muodossa. Vihapuheiden, jotka saattoivat loukata henkilöitä tai
henkilöryhmiä, ei ole katsottu ansaitsevan sananvapauden suojaa
(esimerkiksi Karatepe v. Turkki, 31.7.2007, kohta 25, Erbakan v. Turkki,
6.7.2006, kohdat 56 ja 57 ja Müslüm Gündüz v. Turkki, 4.12.2003, kohdat
40 ja 41).
36. Sananvapauden rajoja maahanmuuttoon liittyvässä poliittisessa
kirjoittelussa koskee ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Feret
v. Belgia, 16.7.2009. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että
kansallismielisen puolueen puheenjohtajan ja parlamentin jäsenen
tuomitseminen kiihottamisrikoksesta vankeusrangaistukseen ja menettämään
vaalikelpoisuutensa hänen maahanmuuttajiin kohdistamansa poliittisen
arvostelun johdosta ei ollut rikkonut sananvapautta koskevaa
ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa. Poliitikko oli kirjoituksillaan
pitänyt maahan muuttaneita ulkomaalaisia rikollisina, jotka tulivat
maahan käyttääkseen hyväkseen maahan asettumisestaan johtuneita
etuuksia. Ratkaisun mukaan tällaiset puheet olivat omiaan herättämään
yleisössä, varsinkin asioihin vähemmin perehtyneissä henkilöissä,
halveksuntaa ja eräissä jopa vihaa ulkomaalaisia kohtaan. Rasistista
syrjintää ja ulkomaalaisvihaa tuli vastustaa niiden kaikissa muodoissaan
niin pitkälle kuin mahdollista ja silloinkin, kun puheella ei kehotettu
ryhtymään mihinkään tiettyyn väkivaltaiseen tai muutoin rikolliseen
tekoon. Ratkaisussa katsottiin, että valittajan asema parlamentaarikkona
ei vähentänyt hänen vastuutaan ja että oli olennaisen tärkeää, että
poliitikot välttivät julkisissa puheissaan ilmaisuja, jotka olivat
omiaan herättämään ja ylläpitämään suvaitsemattomuutta. Käytetyt
stereotyyppiset iskulauseet tai ilmaisut olivat omiaan saattamaan
keskustelun järkevän väittelyn ulkopuolelle, mikä lisäsi rasististen
puheiden haitallisia vaikutuksia.
37. Korkein oikeus toteaa, että A:n kirjoituksessa esitetyssä
väitteessä, jonka mukaan ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla
loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen
erityispiirre, somalit kuvataan kansanryhmänä rikollisiksi ja
yhteiskuntamoraaliltaan muihin nähden ala-arvoisiksi. Väite on siten
somaleja kansanryhmänä panetteleva ja solvaava. Voimassa olevan
rangaistussäännöksen perusteluissa (HE 317/2010 vp s. 42) tämän
sisältöisten lausumien levittämistä on pidetty esimerkkinä
rangaistavasta menettelystä.
38. A:n esittämien kiistämisperusteiden johdosta Korkein oikeus toteaa,
että A:n tarkoituksena on saattanut sinänsä osaltaan olla esittää
väittämäänsä kritiikkiä tiedotusvälineitä ja viranomaistoimintaa
kohtaan. Korkein oikeus katsoo, että tällainen tarkoitus ei kuitenkaan
ole oikeuttanut panettelemaan ja solvaamaan somaleita kansanryhmänä.
Arvostelun esittäminen - sarkastisessakaan tyylilajissa - ei ole
edellyttänyt somaleiden leimaamista rikollisiksi ja loisiksi.
Sarkastiseksi kirjoituksessa on lähinnä ymmärrettävissä väitteeseen
liitetty maininta siitä, että sitä ”ei käsitelty faktana”. Ainakin osa
blogin lukijoita on myös voinut ymmärtää väitteen tosiasiassa
tarkoitetun vakavasti otettavaksi varsinkin, kun väite on kirjoituksessa
toistettu sen jälkeen, kun sen paikkansa pitävyyttä on pyritty tukemaan
tilastotiedoin. A joka tapauksessa on epäilyksittä ymmärtänyt
väitteensä panettelevan ja solvaavan luonteen, mitä osoittaa sekin, että
tämäkin väite on kirjoituksen mukaan ollut ”täky” syyttäjälle. Teon
tahallisuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, onko A itse pitänyt
väitettään totena.
39. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevan kaltaiset
panettelevat ja herjaavat lausumat ovat omiaan herättämään
suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja mahdollisesti jopa vihaa niiden
kohteena olevaa kansanryhmää kohtaan. Ne ovat siten ymmärrettävissä niin
sanotun vihapuheen kaltaisiksi lausumiksi, jotka eivät nauti
sananvapauden suojaa. Tällaisten lausumien esittäjään on perusteltua
kohdistaa rikosoikeudellisia seuraamuksia.
40. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n
syyllistyneen siihen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, mistä hänelle
on vaadittu rangaistusta.
Rangaistuksen määrääminen
41. A on syyllistynyt jo hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoslain
17 luvun 10 §:ssä tarkoitetun uskonrauhan rikkomisen lisäksi rikoslain
11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
Koska uskonrauhan rikkomisesta tuomittava rangaistus on sakkoa tai
vankeutta enintään kuusi kuukautta ja kiihottamisesta kansanryhmää
vastaan tuomittava rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta
vankeutta, yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on rikoslain
7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan otettava viimeksi mainitusta rikoksesta
tuomittava rangaistus. Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan hänen
syykseen luetuista rikoksista yhteiseen ehdolliseen
vankeusrangaistukseen.
42. Rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava
huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat
perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Sanotun luvun 4 §:n
mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa
suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon
vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
43. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luettava kiihottamisrikos on
tiettyyn kansanryhmään kuuluvien ihmisten ihmisarvoa loukkaavana
luonteeltaan verraten vakava. Syyksi lukemisen perusteena oleva
kirjoitus ei kuitenkaan ole sisältänyt kiihottamista väkivaltaan tai
siihen rinnastettavaa uhkauksenomaista vihan lietsomista. Myös Euroopan
ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään tuomitun
rangaistusseuraamuksen oikeasuhtaisuutta arvioidessaan kiinnittänyt
huomiota käytettyjen ilmaisujen laatuun ja luonteeseen (ks. esimerkiksi
Kutlular v. Turkki, 29.4.2008, kohdat 49 - 52).
44. Korkein oikeus katsoo, että oikeansuhtaisena seuraamuksena A:n
teoista on pidettävä sakkorangaistusta. A tuomitaan yhteiseen 50
päiväsakkoa vastaavaan sakkorangaistukseen. Päiväsakon rahamäärä on
vahvistettu viimeksi toimitetun verotuksen mukaisten tietojen
perusteella.
Verkkoviestin hävittämismääräys
45. Myös ne lausumat, joiden on edellä todettu täyttävän
kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, on määrättävä sananvapauden
käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin nojalla
poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A:n syyksi luetaan kiihottaminen
kansanryhmää vastaan (tekoaika 3.6.2008). Tästä ja hänen syykseen
luetusta uskonrauhan rikkomisesta A tuomitaan yhteiseen 50 päiväsakon
sakkorangaistukseen.
A:n 3.6.2008 internetissä osoitteessa www.A.com/scripta julkaisemasta
kirjoituksesta ”Muutama täky Illmanin Mikalle” määrätään poistettavaksi
yleisön saatavilta ja hävitettäväksi sen 19. ja 25., sanalla
”Ohikulkijoiden” alkava kappale.
Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pasi Aarnio, Hannu
Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Jukka-Pekka
Salonen.
Muslim taqiyya and kitman lying against non-muslims (infidels)
There are two forms of lying to non-believers that are permitted under
certain circumstances, taqiyya and kitman. These circumstances are
typically those that advance the cause Islam - in some cases by gaining
the trust of non-believers in order to draw out their vulnerability and
defeat them.
The Qur'an:
Qur'an (16:106) - Establishes that there are circumstances that can "compel" a Muslim to tell a lie.
Qur'an (3:28) - This verse tells Muslims not to take those outside the faith as friends, unless it is to "guard themselves."
Qur'an (9:3) - "...Allah and His Messenger are free from liability to
the idolaters..." The dissolution of oaths with the pagans who remained
at Mecca following its capture. They did nothing wrong, but were
evicted anyway.
Qur'an (40:28) - A man is introduced as a believer, but one who must "hide his faith" among those who are not believers.
Qur'an (2:225) - "Allah will not call you to account for thoughtlessness
in your oaths, but for the intention in your hearts" The context of
this remark is marriage, which explains why Sharia allows spouses to lie
to each other for the greater good.
Qur'an (66:2) - "Allah has already ordained for you, (O men), the dissolution of your oaths"
Qur'an (3:54) - "And they (the disbelievers) schemed, and Allah schemed
(against them): and Allah is the best of schemers." The Arabic word
used here for scheme (or plot) is makara, which literally means deceit.
If Allah is deceitful toward unbelievers, then there is little basis
for denying that Muslims are allowed to do the same. (See also 8:30 and
10:21)
Taken collectively these verses are interpreted to mean that there are
circumstances when a Muslim may be "compelled" to deceive others for a
greater purpose.
From the Hadith:
Bukhari (52:269) - "The Prophet said, 'War is deceit.'" The context of
this is thought to be the murder of Usayr ibn Zarim and his thirty
unarmed men by Muhammad's men after he "guaranteed" them safe passage
(see Additional Notes below).
Bukhari (49:857) - "He who makes peace between the people by inventing
good information or saying good things, is not a liar." Lying is
permitted when the end justifies the means.
Bukhari (84:64-65) - Speaking from a position of power at the time, Ali
confirms that lying is permissible in order to deceive an "enemy."
Muslim (32:6303) - "...he did not hear that exemption was granted in
anything what the people speak as lie but in three cases: in battle, for
bringing reconciliation amongst persons and the narration of the words
of the husband to his wife, and the narration of the words of a wife to
her husband (in a twisted form in order to bring reconciliation between
them)."
Bukhari (50:369) - Recounts the murder of a poet, Ka'b bin al-Ashraf, at
Muhammad's insistence. The men who volunteered for the assassination
used dishonesty to gain Ka'b's trust, pretending that they had turned
against Muhammad. This drew the victim out of his fortress, whereupon
he was brutally slaughtered despite putting up a ferocious struggle for
his life.
From Islamic Law:
Reliance of the Traveler (p. 746 - 8.2) - "Speaking is a means to
achieve objectives. If a praiseworthy aim is attainable through both
telling the truth and lying, it is unlawful to accomplish through lying
because there is no need for it. When it is possible to achieve such an
aim by lying but not by telling the truth, it is permissible to lie if
attaining the goal is permissible (N:i.e. when the purpose of lying is
to circumvent someone who is preventing one from doing something
permissible), and obligatory to lie if the goal is obligatory... it is
religiously precautionary in all cases to employ words that give a
misleading impression...
"One should compare the bad consequences entailed by lying to those
entailed by telling the truth, and if the consequences of telling the
truth are more damaging, one is entitled to lie.
Additional Notes:
Muslims are allowed to lie to unbelievers in order to defeat them. The two forms are:
Taqiyya - Saying something that isn't true.
Kitman - Lying by omission. An example would be when Muslim apologists
quote only a fragment of verse 5:32 (that if anyone kills "it shall be
as if he had killed all mankind") while neglecting to mention that the
rest of the verse (and the next) mandate murder in undefined cases of
"corruption" and "mischief."
Though not called Taqiyya by name, Muhammad clearly used deception when
he signed a 10-year treaty with the Meccans that allowed him access to
their city while he secretly prepared his own forces for a takeover.
The unsuspecting residents were conquered in easy fashion after he broke
the treaty two years later, and some of the people in the city who had
trusted him at his word were executed.
Another example of lying is when Muhammad used deception to trick his
personal enemies into letting down their guard and exposing themselves
to slaughter by pretending to seek peace. This happened in the case of
Ka'b bin al-Ashraf (as previously noted) and again later against Usayr
ibn Zarim, a surviving leader of the Banu Nadir tribe, which had been
evicted from their home in Medina by the Muslims.
At the time, Usayr ibn Zarim was attempting to gather an armed force
against the Muslims from among a tribe allied with the Quraish (against
which Muhammad had already declared war). Muhammad's "emissaries" went
to ibn Zarim and persuaded him to leave his safe haven on the pretext of
meeting with the prophet of Islam in Medina to discuss peace. Once
vulnerable, the leader and his thirty companions were massacred by the
Muslims with ease, belying the probability that they were mostly
unarmed, having been given a guarantee of safe passage (Ibn Ishaq 981).
Such was the reputation of Muslims for lying and then killing that even
those who "accepted Islam" did not feel entirely safe. The fate of the
Jadhima is tragic evidence for this. When Muslim "missionaries"
approached their tribe one of the members insisted that they would be
slaughtered even though they had already "converted" to Islam to avoid
just such a demise. However, the others were convinced that they could
trust the Muslim leader's promise that they would not be harmed if they
simply offered no resistance. (After convincing the skeptic to lay down
his arms, the unarmed men of the tribe were quickly tied up and
beheaded - Ibn Ishaq 834 & 837).
Today's Muslims often try to justify Muhammad's murder of poets and
others who criticized him at Medina by saying that they broke a treaty
by their actions. Yet, these same apologists place little value on
treaties broken by Muslims. From Muhammad to Saddam Hussein, promises
made to non-Muslim are distinctly non-binding in the Muslim mindset.
Leaders in the Arab world routinely say one thing to English-speaking
audiences and then something entirely different to their own people in
Arabic. Yassir Arafat was famous for telling Western newspapers about
his desire for peace with Israel, then turning right around and whipping
Palestinians into a hateful and violent frenzy against Jews.
The 9/11 hijackers practiced deception by going into bars and drinking
alcohol, thus throwing off potential suspicion that they were
fundamentalists plotting jihad. This effort worked so well, in fact,
that even weeks after 9/11, John Walsh, the host of a popular American
television show, said that their bar trips were evidence of 'hypocrisy.'
The transmission from Flight 93 records the hijackers telling their
doomed passengers that there is "a bomb on board" but that everyone will
"be safe" as long as "their demands are met." Obviously none of these
things were true, but these men, who were so intensely devoted to Islam
that they were willing to "slay and be slain for the cause of Allah" (as
the Qur'an puts it) saw nothing wrong with employing Taqiyya in order
to facilitate their mission of mass murder.
The Islamic Society of North America (ISNA) insists that it "has not now
or ever been involved with the Muslim Brotherhood, or supported any
covert, illegal, or terrorist activity or organization." In fact, it
was created by the Muslim Brotherhood and has bankrolled Hamas. At
least nine founders or board members of ISNA have been accused by
prosecutors of supporting terrorism.
Prior to engineering several deadly terror plots, such as the Fort Hood
massacre and the attempt to blow up a Detroit-bound airliner, American
cleric Anwar al-Awlaki was regularly sought out by NPR, PBS and even
government leaders to expound on the peaceful nature of Islam.
The near absence of Qur'anic verse and reliable Hadith that encourage
truthfulness is somewhat surprising, given that many Muslims are
convinced that their religion teaches honesty. In fact, it is because
of this ingrained belief that many Muslims are quite honest. When lying
is addressed in the Qur'an, it is nearly always in reference to the
"lies against Allah" - referring to the Jews and Christians who rejected
Muhammad's claim to being a prophet.
Finally, the circumstances by which Muhammad allowed a believer to lie
to a non-spouse are limited to those that either advance the cause of
Islam or enable a Muslim to avoid harm to his well-being (and presumably
that of other Muslims as well). Although this should be kept very much
in mind when dealing with matters of global security, such as Iran's
nuclear intentions, it is not grounds for assuming that the Muslim one
might personally encounter on the street or in the workplace is any less
honest than anyone else.
Source: http://www.thereligionofpeace.com/quran/011-taqiyya.htm
